Syyskuussa ensi-iltaan tulevan Spede-elokuvan virallinen trailer julkaistu13.07.2023
Yksi syksyn odotetuimmista ensi-illoista koittaa, kun Spede-elokuva saapuu valkokankaille 29. syyskuuta. Elokuvan virallinen trailer on julkaistu. Voit katsoa elokuvan trailerin täältä Kuva © Yellow Film & TV/ Vytautas Juozénas Pertti ’Spede’ Pasasen elämästä ja urasta kertova elokuva käy läpi ikonisen viihteentekijän innovatiivisinta elokuvatuotantovaihetta. Elokuva valottaa kulissien takaisia tapahtumia 1960-luvun lopulta Uuno Turhapuron syntytarinaan ja kansansuosioon, sekä Speden väsymätöntä taistelua viihteen puolesta ajan elokuvataidepiirejä vastaan. Millainen Spede Pasanen oli persoonana, työkaverina, viihdetaiteilijana - ja puolisona? - "Tämä elokuva kertoo paitsi Spedestä, niin myös elokuvien tekemisestä ja siihen liittyvästä ilosta ja tuskasta, jonka jokainen elokuvantekijä on varmasti kokenut. Elokuva on myös eräänlainen kunnianosoitus 60-luvun elokuvantekijöille. Elokuva on kuvattu 35 mm ja 8mm filmille, jotta se tuntuisi autenttiselta. Minulle oli tärkeää, että katsoja pääsee nopeasti 60-luvun aikaan kiinni. Tämä elokuva on vähän kuin aikamatka menneisyyteen”, kommentoi elokuvan ohjaaja Aleksi Delikouras. Kuva © Yellow Film & TV/ Vytautas Juozénas Spede Pasasen roolissa nähdään Riku Nieminen. Vesa-Matti Loiria näyttelee Aku Sipola, Simo Salmisena nähdään Mikko Töyssy ja Ere Kokkosena Joonas Nordman. Speden vaimoa Pirjo Pasasta näyttelee Minka Kuustonen. Kuva © Yellow Film & TV/ Vytautas Juozénas Elokuvan on ohjannut Aleksi Delikouras, käsikirjoittaneet Antti Heikkinen ja Delikouras ja se pohjautuu Tuomas Marjamäen Spede, nimittäin (2017) ja Uuno on numero yksi - Turhapuron koko tarina (2021) -elämänkertoihin. Spede-elokuvan tuottavat Yellow Film & TV:lle Olli Haikka ja Marko Talli. Elokuvan levittää Nordisk Film. MTV3 ja C More ovat hankkineet elokuvan televisio- ja streaming-oikeudet. |