Radio Suomi uudistuu03.12.2023
Yle Radio Suomessa tapahtuu muutoksia 8.1.2024 alkaen. Yle Puheen hiljentyessä radiourheilu saa uuden kotipesän Radio Suomesta. Tammikuussa kanavalla aloittaa uusi viikoittaisohjelma Radio Suomen Urheiluilta, jota kuullaan torstai-iltaisin vuoden ympäri. Urheiluilta käsittelee urheilua monipuolisesti ja populaaristi. Urheiluiltaa juontavat Jussi Paasi, Henri Pitkänen, Sanna Pirkkalainen, Markus Turunen ja Matti Ylönen. Keskiviikkoisin Radio Suomessa kuullaan Jääkiekkokierros. Perjantaisin ja lauantaisin Jääkiekkokierrosta voi kuunnella Yle Areenasta. Radio Suomi tarjoaa jatkossa myös laajasti suomalaisia kiinnostavat hetket isoista urheilukisoista eli olympialaisista, MM-kisoista ja yleisurheilun EM-kisoista. Keskiviikkoillat on perinteisesti omistettu luontoaiheiden käsittelylle Radio Suomessa; nyt suositut luontosisällöt siirtyvät tiistai-iltaan, kun keskiviikkoisin kanavalla seurataan jääkiekkoa. Tiistai-illassa ollut Radio Suomen Musiikki-ilta puolestaan saa uuden ohjelmapaikan maanantai-illasta ja siinä painotetaan uutta musiikkia jatkossakin. Radio Suomessa aloittaa kaksi uutta musiikkiohjelmaa tammikuussa. Perjantain myöhäisillassa Puhelinlangat laulaa -ohjelman jälkeen kuullaan jatkossa kaksituntista dancemusiikkiin keskittyvää ohjelmaa. Perjantai-illan tunnelmaan sopivaa Club Millenniumia luotsaa vankan dj-kokemuksen omaava Juha Pulli. Toinen uusi avaus on Meille käy hyvin – Nora Weiss. Tämän musiikkiohjelman perusfilosofiaan kuuluu ilo ja rohkeus. Ohjelma tarjoaa turvallisen tilan ja tunnelman, johon on ilo käpertyä ja jossa on pehmoinen olla. Pääpaino on kotimaisessa musiikissa. Ohjelmaa kuullaan sunnuntai-iltaisin. Sunnuntai-iltapäivisin Radio Suomessa otetaan käyttöön kuuntelijoiden joukkoäly. Kysymys vai vastaus? on nimensä mukaisesti ohjelma, johon kuuntelijat saavat soittaa ja kysyä itseään askarruttavia asioita, jotta toiset kuuntelijat voivat soittaa ja antaa niihin vastauksia. Lasten tiedekysymykset vaviskoot, nyt on aikuisten vuoro! Uusien ohjelmien alkaessa jostakin on myös luovuttava. Kadonneen levyn metsästäjät, Bluesministeri Esa Kuloniemi ja Kantritohtori Teppo Nättilä ovat olleet vuoden 2023 ohjelmistossa kerran kuukaudessa kuultavia ohjelmia. Ohjelmakaavion uudistuessa Yle haluaa pitää kiinni viikoittaisista lupauksista ja näin ollen Kadonneen levyn metsästäjät, Bluesministeri ja Kantritohtori päättyvät. Myös Poppikoulu päättyy, kun teemme tilaa uudelle ohjelmistolle. Vaikka Radio Suomessa tapahtuu paljon muutoksia vuodenvaihteessa, moni tuttu ohjelma jatkaa entisellä paikallaan. Radio Suomessa jatkavat muun muassa Pekka Laineen ihmemaa, Tero Lieten Laiskanlinna, Susanna Vainiolan Kissankehto ja Levylautakunta.Myös Puhelinlangat laulaa, Onnen sävel, Paikka auringossa ja Entisten nuorten sävellahja kuuluvat kanavalla jatkossakin. Muutokset astuvat pääosin voimaan loppiaisen jälkeen. Ohjelmistomuutoksia Radio Suomessa
Päättyviä ohjelmia:
|