Tomas Ledin esiintyy suurkonsertissa Pietarsaaressa ensi kesänä07.12.2023
Ruotsalaisen popin elävä legenda Tomas Ledin saapuu Pietarsaaren Koulupuistoon lauantaina 17.8.2024 suurkonserttiin. Yli 40-vuotisen uran tehnyt muusikko on esiintynyt Pietarsaaressa viimeksi vuonna 2015. Ledinin paluuta tähän vahvasta kulttuuritarjonnastaan tunnettuun kaupunkiin on odotettu jo yli kahdeksan vuoden ajan. Tapahtumaan myynnissä olevien 7000 lipun odotetaan tulevan loppuunmyydyksi nopeasti. Kuva © Live Nation
Ruotsin kaikkien aikojen tunnetuimpiin artisteihin kuuluva Tomas Ledin lähtee ensi kesänä kiertueelle Vapendragarna -kokoonpanonsa kanssa. Kiertueella soivat Ledinin tunnetuimmat kappaleet, joihin kuuluvat mm. Sommaren är kort ja En del av mitt hjärta, perinteisesti kitaroiden ja rumpujen säestämänä. Kesäkiertue käynnistyy 16.7.2024 Norjan Landesundista, josta se jatkaa matkaansa läpi Ruotsin ja päättyy Suomen Pietarsaareen 17.8.2024. - ”Tulevana kesänä haluan tehdä paluun juurilleni. Odotan innolla valoisia kesäiltoja ja kohtaamisia yleisön kanssa. Ja tottakai, kaikki hitit ovat mukana. Lisäksi luvassa on myös kokonaan uutta musiikkia tulevalta albumiltamme”, paljastaa Ledin. Kuva © Live Nation Pietarsaaren lisäksi kiertue saapuu myös Tammisaareen ensi kesänä. Molemmat Suomen konsertit järjestää suomalainen tapahtumatuotantoyhtiö Nordic Live Productions Oy. Yhtiön toimitusjohtaja ja promoottori Tommi Mäki kertoo, että Pietarsaarta on harkittu jo pitkään yhtenä uutena suurkonserttien tapahtumapaikkana. - “Nyt tarjoutui hieno mahdollisuus laajentua upeaan kultuurikaupunki Pietarsaareen yhdessä Ruotsin tunnetuimman artistin kanssa. Otamme Pietarsaaren tapahtumakentän nöyrin mielin ja innoissamme haltuun, lisää on luvassa. Toivotamme kaikki ruotsinkielisen musiikin ystävät yli kielirajojen tervetulleeksi kesäiseen konserttiin Skolparkeniin. Skål kesälle!"
Early Bird lipunmyynti alkoi tiistaina 5.12. Lippu.fi-palvelussa. Lippuja on saatavilla erittäin rajoitettu erä alennettuun Early Bird -hintaan. Konsertti järjestetään Pietarsaaren keskustassa Koulupuiston esiintymislavan ympäristössä. - “Loppukesän ilta, tunnelmallinen puistoalue keskellä kaupunkia, legenda lavalla ja yhteislaulun voimin “Sommaren är kort” -kappaleen kuuleminen - mikä ihana yhdistelmä!”, visioi tapahtuman vastaava tuottaja Kata Sandström. Konsertissa nähdään Ledinin lisäksi myös muita esiintyjiä jotka julkaistaan myöhemmin keväällä.
Liput: Early Bird 79,90 € (normaalihinta 89,90 €) Ikäraja: K18 |