Laura Voutilaisen vuosi päättyy tunnelmallisiin kirkkokonsertteihin12.12.2023
Laura Voutilaisen monipuolinen vuosi seikkailua musiikin ja musiikkiteatterin maailmoissa päättyy joulukuun kirkkokonserttikiertueeseen. Kriitikoiden ylistämän Minun Tähteni albumin kappaleet ovat vahvan laulamisen juhlaa. Laulut edustavat uudenlaista joulumusiikkia, jossa paikoin tykitellään menemään Harlemin sunnuntaijumalanpalvelusten malliin ja herkimmillään liitytään suomalaisille tuttuun haikeankauniiseen joulutunnelmaan. Voutilainen esiintyy ympäri Suomen yhdessä multi-instrumentalisti Veera Railion ja säveltäjä-muusikko Lasse Piiraisen kanssa. Piirainen vastasi myös Minun tähteni -albumin tuotannosta. Kiertueella rakastettuja joululauluja tullaan kuulemaan myös Voutilaisen albumin ulkopuolelta. Laura Voutilainen: Minun Tähteni kirkossa
Liput konsertteihin myy Ticketmaster. |