Transnäyttelijä Elliot Pagen omaelämäkerta on avoin ja rehellinen kuvaus elämästä konservatiivisessa Hollywoodissa12.12.2023
Vuonna 2020 julkisuuteen transmiehenä tullut kanadalaisnäyttelijä Elliot Page kertoo kirjassaan Valokeilan vankina (Bazar) siitä, millaista on irrottautua muiden odotuksista ja aloittaa uusi elämä sellaisena kuin todella on. Vuonna 2007 ensi-iltansa saanut Juno-elokuva teki Elliot Pagesta yhdessä yössä elokuvamaailman juhlitun tähden. Elokuvan tuoma Oscar-ehdokkuus olisi ollut kenelle tahansa nuorelle näyttelijälle unelmien täyttymys, mutta Pagelle se merkitsi myös ennennäkemättömien paineiden alkua: hänen piti julkisuudessa esittää nuoren naistähden roolia, vaikka sisimmässään hän ei sellaiseksi itseään tuntenut. Vuonna 2020, 33-vuotiaana, Page oli valmis tulemaan julkisuuteen transmiehenä. Kirjassaan Valokeilan vankina Page kertoo matkastaan Kanadan Nova Scotiasta Hollywoodiin. Page kuvaa ristiriitaisten rooliensa aiheuttamaa traumaa ja sitä, millaista on kasvaa aikuiseksi elokuvakulissien keskellä. Hän kertoo myös kamppailustaan mielenterveyden kanssa, sukupuolensa vuoksi kokemastaan vihasta, hyväksikäytöstä ja Hollywoodin pakkomielteestä perinteiseen kaksijakoiseen käsitykseen sukupuolesta. Elliot Page (s. 1987) on palkittu kanadalainen näyttelijä ja tuottaja. Hän on tunnettu mm. rooleistaan elokuvissa Juno, Roller Girl, Inception ja X-men: Days of Future Past. Valokeilan vankina on hänen esikoiskirjansa. Elliot Page: Valokeilan vankina Alkuteos Pageboy Suomentanut Pasi Rakas Jääskeläinen Painettu kirja ilmestyy 8.12., ääni- ja e-kirjana saatavana 15.12. |