Ateneumin vuosikävijämäärä rikkoi ensimmäistä kertaa 500 000:n haamurajan12.12.2023
Ateneumin taidemuseossa on vieraillut 501 036 kävijää. Saavutuksesta erityisen poikkeuksellisen tekee se, että Ateneum avautui tänä vuonna vasta huhtikuun puolivälissä ilmanvaihtoremontin jälkeen. 500 000:n kävijän haamuraja rikkoutui sunnuntaina 10. joulukuuta. Koko vuoden kävijämäärä nousee selkeästi suuremmaksi kuin Ateneumin edellinen kävijäennätys vuodelta 2017, jolloin museon vetonaulaksi muodostuivat Ankallisgallerian aarteita sekä Veljekset von Wright -näyttelyt. Koko vuoden kävijämäärä oli tuolloin 440 828. - ”Olen todella onnellinen ja kiitollinen siitä, että yleisömme ovat löytäneet meidät kolmen poikkeusvuoden jälkeen. On hienoa jättää Ateneum seuraajalleni tällaisen menestyksen jälkeen ja toivoa myös jatkossa menestyksekkäitä vuosia”, sanoo Ateneumin museonjohtaja Marja Sakari. Sakari on jäämässä eläkkeelle joulukuun viimeisenä päivänä. Hänen jälkeensä Ateneumin museonjohtajana aloittaa 1.1.2024 museon nykyinen intendentti Anna-Maria von Bonsdorff. - ”On ollut hienoa nähdä, miten Ateneumin näyttely- ja tapahtumatarjonta ovat innostaneet ihmisiä käymään museossa ennätystahtiin. Myös remontin tuomat lisätilat kuten yläkerran kahvila ovat nostaneet näyttelykokemuksen tasoa. Odotamme koko henkilökunnan kanssa innostuneena tulevia vuosia", sanoo von Bonsdorff. Kun vertaillaan Ateneumin koko vuoden kokonaiskävijämääriä, Ateneumin suosituimpia vuosia ovat olleet:
|