Vonakka oli viime viikonlopun katsotuin elokuva18.12.2023
Vonkka jatkoi toisenkin viikonlopun katsotuimpana. Elokuva keräsi nyt 11 768 katsojaa. Yhteensä sille on kertynyt katsojia puolessatoista viikossa 46 579. Niukasti toiseksi jäi Disneyn uusi piirroselokuva Toive. Chris Buckin ja Fawn Veerasunthornin ohjaama elokuva keräsi viikonloppuna 11 510 katsojaa. Ennakot mukaan lukien sillä on 16 785 katsojaa. Viikonlopun toiseksi korkein ensi-ilta oli Marble Oy:n levittämä Adam Andersin ohjaama uskonnollinen joulumusikaali Journey To Bethlehem. Elokuva keräsi 388 katsojaa ja oli 17. katsotuin. Viikon kotimainen ensi-ilta oli Markus Toivon ohjaama dokumenttielokuva Wanha Markku. Elokuva esitettiin jo alkuvuonna DocPointissa ja Tampereen elokuvajuhlilla sekä yksittäisissä ennakkonäytöksissä. Nyt se sai virallisen ensi-iltansa ja keräsi viikonloppuna 18 elokuvateatterissa 126 katsojaa. Ennakoiden kanssa (ilman festivaalinäytöksiä) elokuvan on nähnyt 246 ihmistä. Viikonloppuna nähtiin myös kaksi japanilaisen elokuvan suurklassikon uusinta ensi-iltaa tai hetkellistä paluuta levitykseen. Hayao Miyazakin ohjaama Naapurini Totoro (1988, Suomen ensi-ilta 2006) keräsi 484 katsojaa oli 13. katsotuin. Yasujirô Ozun ohjaama Tokyo Story (1953, Suomen ensi-ilta 1964) taas keräsi kahdeksassa teatterissa 220 katsojaa. (Teksti © Suomen elokuvasäätiö) TOP 20 -listan viime viikonlopun elokuvista voit katsoa täältä |