Lina Nordquistin romaani Minne ikinä menetkin juuri suomennettu17.06.2023
Minne ikinä menetkin on dramaattinen historiallinen romaani siitä, kuinka riippuvaisia toisistamme olemme, ja kaikkea kannattelevasta rakkaudesta, joka ylittää kaikki rajat. Tummasävyinen, vahva sukupolvitarina jättää lukijaan lähtemättömän jäljen.
Lääketieteen tutkija ja poliitikko Lina Nordquistin esikoisromaani Minne ikinä menetkin oli Ruotsissa kirjallinen ilmiö, ja lukijat äänestivät sen Vuoden kirjaksi 2022. Uusi vuosisata: 1900. Nuoren Unnin on lähdettävä pienen poikansa Roarin kanssa kotikylästään Norjassa. Armod seuraa häntä Ruotsin puolelle paremman elämän toivossa. He asettuvat Hälsinglandiin, pieneen torppaan keskelle synkkää metsää, ihmisasutuksen ja erämaan rajamaille. Pohjoisen armottomien talvien sekä maat omistavan talonpojan julmien oikkujen varassa elämä on selviytymistaistelua päivästä toiseen. Unnin rakkaus perhettään kohtaan on aina vastoinkäymisiä suurempi. Yli 70 vuotta myöhemmin Kåra istuu Armodin mökin keittiön pöydän ääressä ja suunnittelee appiukkonsa Roarin hautajaisia. Mitä tässä tuvassa oikein tapahtui kauan sitten, kun Roarin vanhemmat muuttivat tähän taloon? Vihdoin on tullut aika rikkoa hiljaisuus ja paljastaa vuosikymmeniä pidetyt salaisuudet. Lina Nordquist: Minne ikinä menetkin Ruotsinkielinen alkuteos Dit du går, följer jag Suomentanut Laura Kulmala 387 sivua S&S 2023 |