Suomalaiset valitsivat kaikkien aikojen radiobiisin - Kuumaa-yhtyeen Ylivoimainen nousi ykköseksi08.12.2025 Suomalaiset ovat valinneet kaikkien aikojen radiobiisin. Voittajaksi nousi Kuumaa-yhtyeen Ylivoimainen, joka keräsi eniten ääniä 40 vuoden kotimaisten radiohittien joukkoon kootussa yleisöäänestyksessä. Kappaleen voit kuunnella täällä Äänestys keräsi yhteensä 12 538 ääntä ja äänet jakautuivat poikkeuksellisen laajasti 704 eri kappaleelle ja 371 artistille tai bändille. Varsinaiseen äänestykseen oli valittu noin sata radiossa menestynyttä kappaletta, mutta yleisö sai ehdottaa myös omia suosikkejaan, mikä näkyi vilkkaana osallistumisena ja laajana kappalevalikoimana. Tulokset julkistettiinn Suomalaisen musiikin päivänä 8. joulukuuta 2025 radiokanavilla ja osoitteessa radiobiisi.fi.
RadioMedian toimitusjohtaja Stefan Möller näkee Ylivoimaisen menestyksen luontevana jatkumona: - “Kuumaan Ylivoimainen oli jo vuonna 2023 koko vuoden ylivoimaisesti kuunnelluin radiobiisi. Ei ole yllättävää, että se nousi kärkeen myös neljän vuosikymmenen vertailussa. Rock ja metalli ovat suomalaisille läheisiä, mikä näkyy myös Poets of the Fallin ja Nightwishin sijoituksissa. Tulokset kertovat suomalaisten pitkästä ja elävästä musiikkimuistista.” Äänestyksen toteutuksesta vastannut RadioMedian projektipäällikkö Inka Forss korostaa osallistumisen laajuutta: - “Äänimäärä ja kappaleiden kirjo osoittavat, miten henkilökohtainen suhde suomalaisilla on radioon. Jokaisella on se oma biisi, joka vie tiettyyn hetkeen. Tavoitteena oli nostaa esiin kotimaisen musiikin koko kaari ja se toteutui upeasti.” TOP40 Kaikkien aikojen radiobiisit (suluissa julkaisuvuosi)1. Ylivoimainen - Kuumaa (2023) Kaikkien aikojen radiobiisi -äänestys oli kaupallisten radioiden kattojärjestön RadioMedian toteuttama ja osa suomalaisen kaupallisen radion 40-vuotisjuhlavuotta. Suomalaisen musiikin päivää vietetään Jean Sibeliuksen syntymäpäivänä 8.12. Päivä on ollut liputuspäivä vuodesta 2011. Äänestys koosti yhteen kaupallisten radioiden soitetuimpia kotimaisten artistien kappaleita vuosilta 1985–2025. Noin sadan kappaleen listaus perustui Radiomonitorin ja Teoston tilastoihin sekä radioiden musiikkipäälliköiden tietoihin. Yleisö sai lisäksi ehdottaa listalle myös omia suosikkejaan. Kaupallinen radio syntyi Suomessa vuonna 1985, jolloin maasta tuli Pohjoismaiden ensimmäinen radion kaupallistaja. Ensimmäisen vuoden aikana 18 uutta radiokanavaa aloitti lähetyksensä ja radio kasvoi nopeasti merkittäväksi ja tavoittavaksi mediaksi. Tänä päivänä kaupallinen radio tavoittaa 3,4 miljoonaa suomalaista viikoittain. Kaupallisen radion juhlavuoteen ovat kuuluneet myös RadioGaala sekä 40-osainen podcastsarja 40 ajatusta äänestä.
|




