Whamin Last Christmas oli jälleen viime joulun soitetuin joulukappale17.12.2025
Wham-yhtyeen Last Christmas kiilasi jälleen viime joulun soitetuimmaksi kappaleeksi kotimaisilla radiokanavilla. Viime vuonna listan kärjessä ollut Leevi and The Leavingsin Jossain on kai vielä joulu putosi listasijalle neljä. Gramexin joulutilasto listaa loka-joulukuun ajalta radioiden kaksikymmentä soitetuinta joululaulua. Viime vuoden tilastoinnissa mukana oli myös Yle. Wham-yhteen Last Christmas otti haltuunsa joululistan piikkipaikan 852 soittokerralla. Kappale on hallinnut listojen kärkeä kestomenestyjänä: Gramexin tilastoissa kärkipaikka on nyt jo kuudes 2010-luvulta alkaen.
Kotimainen musiikki kärkkyy tiukasti haastajana kärjen kannoilla. Toisena viime vuoden listalla oli viime vuoden tapaan Haloo Helsingin Joulun kanssas jaan, joka sai yhteensä 779 soittoa. Seuraava kotimainen löytyi Chris Rean Driving Home For Christmasin (767 soittoa) jälkeen sijalta 4. Leevi and The Leavingsin Jossain on kai vielä joulu sai yhteensä 695 soittoa. Yhteensä kahdestakymmenestä soitetuimmasta kappaleesta kotimaisia oli kymmenen.
Tilastojen mukaan joululaulujen soittaminen kestää kaupallisilla kanavilla noin kuukauden. Joululaulujen sesonki alkaa marraskuun loppupuolelta ja jatkuu tapaninpäivään. Tilaston on tehnyt tekijänoikeusjärjestö Gramex radioilta saamiensa soittotietojen perusteella. Tekijänoikeusjärjestö Gramex edustaa äänitemusiikin esittäjiä ja tuottajia. Tilasto: Kaupallisten radioiden ja Ylen soitetuimmat joululaulut 2024, Tekijänoikeusjärjestö Gramex/Henna Pekkala
|




