Avaten Vuosijuhlassa 2025 palkittiin käsikirjoittajia, näyttelijöitä ja ohjaaja16.12.2025
Käsikirjoittajat, näyttelijät ja ohjaajat valitsevat vuosittain keskuudestaan kiinnostavimmat ja mieleenpainuvimmat av-tekijät. Tänä vuonna palkinnon saivat vuoden televisio- ja elokuvanäyttelijät, SELOn vuoden ohjaaja, sekä vuoden elokuva- ja televisiokäsikirjoittajat. Palkinnot jaettiin tekijänoikeusjärjestö Avate Audiovisuaalisen alan tekijät ry:n vuosijuhlassa.
Kuva © Rabbit FIlms Vuoden televisionäyttelijäksi valittiin Katja Küttner roolistaan Queen of Fucking Everything -televisiosarjassa. Kollegoiden mukaan Küttnerin roolityö on ihanan rönsyilevää ja runsasta – näytelty arkkityyppi on vertaansa vailla ja muikea kuin ahomaan mansikka. Vaikka rooli on älyttömän hauska, hetkittäin jopa hullu, onnistuu hän luomaan vankan, vakuuttavan vastavoiman, johon peilataan asioita ja joka auttaa tukalista hetkistä. Kollegat kehuvat myös tekemisen virkistävää asennetta. - “Jo koekuvauksissa yhtä pidempää kohtausta tehdessä tuli sellainen olo, että halusin tehdä juuri tämän roolin”, Küttner sanoo. Vuoden televisionäyttelijäpalkinto jaettiin viidettä kertaa.
Kuva © Sami Kuokkanen / Tekele Productions Vuoden elokuvanäyttelijänä palkittiin Pirjo Lonka rooleistaan elokuvissa 100 litraa sahtia, Elämä on juhla ja Täydelliset vieraat. Kollegat kehuvat Longan monipuolista ammattitaitoa: Longan tekemisestä paistaa läpi ajatteleva, muuntautuva ja huumorintajuinen näyttelijä. Hän hallitsee niin draaman kuin komedian – traaginen ja koominen ovat jatkuvasti rinnakkain upealla ja uskottavalla tavalla. Lonka ei puske mitään tunnetta, mutta läsnäolo tulee silti läpi valkokankaalta asti. Onnistumisten vuosi usealla nappisuorituksella. Lonka lähettää selkeät terveiset av-alan päättäjille ja kollegoille. - “Toivon, että rahoittajat luottaisivat hyviin käsikirjoituksiin sen sijaan, että keksitään aihe, joka tällä hetkellä myy tai on someilmiö. Meillä on hirveän hyviä käsikirjoittajia”, Lonka sanoo. Vuoden elokuvanäyttelijä -palkinto jaettiin jo viidettätoista kertaa.
Vuoden elokuvaohjaaja on valittu SELOn jäsenistön keskuudesta vuodesta 2004 lähtien. Tänä vuonna palkinnon nimi on SELOn vuoden ohjaaja -palkinto ja sen saajaksi valittiin Lauri-Matti Parppeille elokuvasta Jossain on valo joka ei sammu. Palkintoa perusteltiin sillä, että Parppei on uusi ohjaaja, jonka esikoispitkä on hieno osoitus omaehtoisesta elokuvan tekemisestä, sen hallitsemisesta ja ohjaajan työkalujen taitavasta ja moniulotteisesta käytöstä. Lisäksi Lauri-Matti vei jälleen suomalaista elokuvaa Cannesiin, joka on aina hieno saavutus niin Lauri-Matille, työryhmälle kuin koko av-alallekin. Suomen Näytelmäkirjailijat ja Käsikirjoittajat ry jakaa Vuoden käsikirjoittaja -palkinnon ensimmäistä kertaa sekä Vuoden elokuvakäsikirjoittajalle että Vuoden TV-käsikirjoittajalle. Vuoden elokuvakäsikirjoittaja -palkinto myönnettiin Lauri-Matti Parppeille Suomen Näytelmäkirjailijat ja Käsikirjoittajat ry:n jäsenet halusivat palkita Vuoden elokuvakäsikirjoittajana Lauri-Matti Parppein, jonka käsikirjoitusta Jossain on valo joka ei sammu kuvattiin eheäksi, omakohtaiseksi, emotionaalisesti vahvaksi ja taiteellisesti kunnianhimoiseksi. Cannesiin pääsy ei ole mikään sattuma. Parppei hyödyntää omakohtaista kokemustaan tavalla, joka tekee teoksesta elävän ja syvästi samaistuttavan. Teoksen dialogi nähdään orgaanisena ja aidosti hauskana. Käsikirjoitusta kiitetään myös rohkeasta kokeellisuudesta ja suomalaisessa elokuvassa poikkeuksellisen omaperäisestä näkökulmasta, erityisesti taideinstituutioiden ja elitismiin kohdistuvan hienovaraisen kritiikin osalta. - “Olen tavattoman kiitollinen tästä huomionosoituksesta ensimmäiselle pitkälle elokuvalleni. On ollut häkellyttävää huomata, miten osin hyvin paikallinen, raumalainen tarina on ylittänyt niin kulttuuri- kuin kielimuurejakin ja onnistunut koskettamaan ympäri maailman. Edes rauman giäl ei ole ollut liikaa." - "Tarina perustuu omaan historiaani Satakunnan armottomassa ja omaehtoisessa tee se itse -kulttuurissa, jossa yhdessä tekeminen ja yhteisö oli tärkeämpää kuin menestys tai huomio. Tässä ajassa tarvitsemme yhä enemmän vastavoimaa kapitalismille: rakkautta, yhteisöllisyyttä, ystävyyttä ja solidaarisuutta, ja tuntuukin poikkeuksellisen hyvältä saada palkinto juuri näitä aiheita käsittelevästä elokuvasta, ja vielä omien kollegoiden yhteisöltä." - "Alkuperäinen tavoite oli, että jokainen elokuvan näkevä ihminen perustaa bändin. Yhtä paljon toivon silti myös, että se voisi innostaa uusia tekijöitä kirjoittamaan ja kertomaan omia tarinoitaan – omilla ehdoillaan, omasta taustastaan ja maailmastaan”, Parppei kommentoi.
Kuva © Yle Suomen Näytelmäkirjailijat ja Käsikirjoittajat ry palkitsee Vuoden TV-käsikirjoittajana Pilke Salon, Milla X. Tuokkolan ja J. J. Vanhasen, joiden sarjakäsikirjoitusta Räjähdysherkkä, toinen tuotantokausi, kuvattiin rohkeaksi, tarkkanäköiseksi ja syvälle meneväksi kuvaukseksi nuorten elämästä. Käsikirjoittajat onnistuvat luomaan elämänläheisen ja moniulotteisen kokonaisuuden, jonka terävä dramaturgia puhuttelee sekä nuoria että aikuisia. Hahmoja pidetään monipuolisina ja ajassa kiinni olevina, ja erityistä kiitosta saavat realistinen dialogi sekä onnistunut maskuliinisuuden käsittely. Sarjan kyky tuoda esiin marginaaliin jäävien nuorten kokemuksia nousee vahvasti esiin, samoin hienovarainen ja luonnollisesti osaksi arkea sijoittuva queer-representaatio. Räjähdysherkkä on rehellinen, koskettava, hauska ja tärkeä nuortensarja, joka tavoittaa laajan yleisön ja parantaa tasoaan toisella kaudella. Sarjan toista kautta tituleerataan aikamme parhaaksi nuortensarjaksi. - “Upeaa tulla noteeratuiksi kollegoiden taholta. Se lämmittää erityisesti! Hienoa, että nuorten kulttuuria arvostetaan, ja että se koskettaa myös aikuisyleisöä. Ajattelemme, että palkinnon myötä näkyväksi tulee vuosia kestänyt poikkeuksellisen hieno yhteistyömme luovana tiiminä. Se liikuttaa”, Salo, Tuokkola ja Vanhanen kommentoivat.
|







