Näitä joululauluja suomalaiset kuuntelevat autossa mieluiten - ja näiden kohdalla radio menee kiinni saman tien23.12.2025
ABC-ketjun suomalaisille teettämän kyselyn mukaan autoissa kuunnellaan mielellään raskasta joulumusiikkia sekä perinteisiä joululauluja. Sen sijaan yksi laulu nousi selväksi inhokiksi. Kyselyssä vastaajat saivat täysin vapaasti nimetä haluamansa joululaulun. Kyselyssä lempijoululaulunsa automatkalle kertoi 637 vastaajaa. Eniten mainintoja sai Raskasta Joulua -kokoelma, jonka jälkeen seurasivat perinteisemmät Sylvian joululaulu, Varpunen jouluaamuna ja Joulumaa. Suomalaiset arvostivat selkeästi korkealle perinteistä kotimaista joulumusiikkia, sillä vasta listauksen sijalta viisi löytyi ensimmäinen englanninkielinen kappale, Whamin Last Christmas. Oli kuitenkin huomattavaa, että myös ”inhokkilistan” kärjestä löytyi kotimainen kappale. Kysyttäessä vastaajilta minkä laulun kohdalla autoradio menee saman tien kiinni, selkeästi eniten mainintoja sai Juice Leskisen Sika.
Erikoista oli myös se, että inhokkilistan toinen nosto oli suosikkilistan kärjessä oleva Raskasta Joulua -kokoelma, eli raskas joulumusiikki tosiaan jakaa suomalaisten mielipiteet. Kolmanneksi nousi internetissä meemiksi muodostunut Mariah Careyn All I want for Christmas is You, neljänneksi Varpunen jouluaamuna ja viidenneksi edellisen listan tapaan Whamin Last Christmas. Joululaulut, joita kuuntelen mieluiten autossa (koostettu avoimista vastauksista mainintojen määrän mukaan)
|




