Jane ja Aatos Erkon säätiöltä yli 9 miljoonaa euroa tieteeseen ja kulttuuriin

23.12.2025

Logot - Jane ja Aatos Erkon säätiö

Jane ja Aatos Erkon säätiö on myöntänyt 9,2 miljoonaa euroa avustuksia kymmenelle hankkeelle tekniikan, muun tieteen ja kulttuurin aloille. Tämä nostaa säätiön vuonna 2025 myöntämät avustukset yhteensä 38,4 miljoonaan euroon.

Kulttuuriavustukset:

Zodiak – Uuden tanssin keskus   800 000 €

Loisto – Tanssin ja sirkuksen kestävän kansainvälistymisen kehittämishanke.
3 vuotta. 

Loisto on Zodiak – Uuden tanssin keskuksen, Cirko – Uuden sirkuksen keskuksen ja Tanssin talon yhteinen, tanssin ja sirkuksen alojen kestävän kansainvälistymisen kehittämishanke. Vuosina 2025-2028 hankkeessa vakiinnutetaan uusia toimintamalleja tehokkaaseen teosmyyntiin ja promootiotyöhön, pitkäjänteiseen yhteistuottamiseen ja kiertuetoimintaan sekä kotimaan tuotantoympäristön vahvistamiseen. Näin rakennetaan kotimaiselle tanssille ja sirkukselle kansainvälistynyttä, taiteellis-tuotannollisesti korkealaatuista ja taloudellisesti kestävää tulevaisuuden toimintaympäristöä. Hanke vie käytäntöön vuosien 2022-2024 aikana toteutetun proof-of-concept-hankkeen tuloksia.

Sinfoniaorkesteri Vivo ry   700 000 €

Tulevaisuuden orkesteri -hanke.
3 vuotta.

Tulevaisuuden orkesteri -hanke on nuorten Sinfoniaorkesteri Vivon sekä suomalaisten ammattiorkesterien yhteinen hanke, jossa kartoitetaan orkesterikentän nykytilaa ja luodaan pohjaa tulevaisuuden orkesteritoiminnalle.

Hankkeen lähtökohtana ja tavoitteena on kartoittaa laajasti, mikä on suomalaisen orkesteritoiminnan nykytila, mitkä ovat sen suurimmat haasteet ja miten niihin voidaan reagoida niin, että taataan suomalaisille nuorille orkesterimuusikoille työtä tulevaisuudenkin orkestereissa. Hankkeen tavoitteena on muodostaa koko kentälle yhteinen kuva orkesteritoiminnan tarpeista ja luoda toimet, joilla näihin tarpeisiin ja haasteisiin on mahdollista vastata.

Suomalaisen barokkiorkesterin kannatusyhdistys   504 000 €

Suomalaisen barokkiorkesterin työ näyttämöllisesti ja musiikillisesti täyspainoisen barokkioopperatoiminnan vakiinnuttamiseksi Suomeen kolmen produktion ja oheistoimien keinoin.
3 vuotta 9 kuukautta.  

Suomalainen barokkiorkesteri (FiBO) on 35 vuoden ajan ollut yksi merkittävimmistä historialliseen tietämiseen perustuvan esittämisen edistäjistä Suomessa. Erkon säätiön tuella toteutuvassa hankkeessa Suomalainen barokkiorkesteri tarjoaa edelläkävijän otteella impulsseja oopperan uudistamiseen taidemuotona samalla kun täyspainoiset oopperatuotannot palvelevat erilaisia yleisöjä ja monitaiteista ammattilaisten kenttää. 1600–1700-lukujen teokset tarjoavat hedelmällisen maaperän lähestymistavalle, jossa historiallisten tyylien asiantuntijuus ja nykynäyttämölle kuuluva kriittinen kontekstualisointi yhdistyvät. Pääkumppanina on Suomen kansallisooppera ja -baletti (SKOB).

Libidian Wonders ry   490 000 €

Elina Pirinen – kansainvälisen läpimurron mahdollistaminen 2026–2029.
4 vuotta. 

Elina Pirinen on palkittu ja rohkea nykytanssin tekijä, jonka tinkimätön ja monitaiteellinen näyttämökieli on herättänyt laajaa kiinnostusta eurooppalaisilla näyttämöillä. Hänen villit teoksensa yhdistävät liikkeellisen ja performatiivisen virtuoositeetin, elävän musiikin, visuaalisen runsauden, teatterillisuuden ja tarkan dramaturgian sekä syvästi inhimillisen ja yhteiskunnallisen tarkastelun. Hanke tuottaa kaksi suuren näyttämön teosta Tanssin taloon ja keskeisille eurooppalaisille näyttämöille kansainvälisten kumppaneiden kanssa, rakentaen hybridisen yhteistyömallin merkittävien tuotantojen toteuttamiselle suomalaisesta vapaasta kentästä käsin. Se vahvistaa suomalaisen naiserityisen nykytanssin globaalia asemaa, tukee monimuotoisuutta ja avaa uusia yleisösuhteita.

Helsingin kansainvälinen balettikilpailu -yhdistys ry  390 000€

Helsingin kansainvälisten balettikilpailujen järjestämiseen vuosina 2026 ja 2029 sekä baletinopiskelijoiden valmennustoimintaan (ASKEL-projekti) 2025-2029.
5 vuotta. 

Helsingin kansainvälisen balettikilpailujen järjestäminen ja kehittäminen: mm. kilpailujen järjestämisen välin lyhentäminen neljästä kolmeen vuoteen, kilpailun sääntöjen uudistaminen sekä kilpailun kehittäminen verkostoitumisen ja työllistymisen foorumiksi sekä koulutustilaisuudeksi.
ASKEL-valmennusprojektin kehittäminen: nuorten kotimaisten tanssijoiden kilpailuvalmennuksen tukeminen korkeatasoisella valmennuksella sekä kilpailuun osallistumiseen kannustaminen.

EMMA – Espoon modernin taiteen museo  343 000 €

Kansainväliset tilausteokset osana EMMAn päänäyttelyitä v. 2026–2028.
3 vuotta 6 kuukautta.  

Vuonna 2026 EMMA juhlistaa 20-vuotista taivaltaan käynnistämällä uuden taiteellisen konseptin vuosille 2026–28. Hankkeen ytimessä on vuosittain toteutettava uusi, EMMAn tilaan varta vasten suunniteltu tilausteos, joka tilataan kansainvälisesti merkittävältä taiteilijalta tai taiteilijaryhmältä. Tilausteokset tuotetaan vuosittain museon päänäyttelyihin, ja ne vahvistavat EMMAn taiteellista linjaa ja museon vetovoimaa. Taiteilijat suunnittelevat teoksensa museon uniikkiin arkkitehtuuriin, ja ne ovat luonteeltaan elämyksellisiä, osallistavia ja yleisöä puhuttelevia. Hanke yhdistää taiteilijat, museoammattilaiset ja yleisön pitkäjänteiseen yhteistyöhön.  

Cantores Minores -poikakuoro / Cantores Minores -kannatusyhdistys ry.  300 000 €

Cantores Minores -poikakuoro ja kansainväliset poikakuorot.
3 vuotta. 

Cantores Minores -poikakuoro sekä sen kansainväliset yhteistyökumppanikuorot toteuttavat vuosina 2025-2027 kuusi kansainvälistä yhteistyöprojektia, joissa kuorot syventävät ainutlaatuista poikakuorojen yhteistyötä, vuorovaikutusta ja yhdessä oppimista. Kuorolaiset työskentelevät mm. suomalaisten, latvialaisten, liettualaisten, norjalaisten, ruotsalaisten, saksalaisten, tanskalaisten, brittiläisten ja amerikkalaisten musiikin ammattilaisten kanssa toteuttaen taiteellisesti korkeatasoisia konsertteja ja ohjelmistoja eri puolilla Eurooppaa ja Yhdysvaltoja. Tärkeä osa projektia on musiikillisen työn ohella kuorolaisten välinen kansainvälinen kanssakäyminen ja poikakuorokulttuurin eteenpäin vieminen sekä erilaisten poikakuorotyyppien esittely suomalaiselle ja kansainväliselle yleisölle.

Haminan kaupunki / Hamina Tattoo   270 000 €

Kansainvälinen sotilasmusiikkifestivaali Hamina Tattoo 2026.
2 vuotta. 

Kansainvälinen Hamina Tattoo on Suomen ainoa tapahtuma, joka keskittyy sotilasmusiikkiin. Se kuuluu maailmanlaajuisesti arvostetuimpien sotilasmusiikkifestivaalien joukkoon.

Hamina Tattoon monipuolinen ohjelmisto ja lähes 100 erillistä tapahtumaa takaavat, että yleisö koostuu hyvin erilaisista ihmisistä. Tapahtuman kokonaiskävijämäärä ylittää 100 000. Suurin osa Hamina Tattoon konserteista on ilmaisia yleisötapahtumia, joissa on mahdollista kokea ja kuulla kansainvälistä sotilasmusiikkia historiallisessa Haminan miljöössä.

Jane ja Aatos Erkon säätiön myöntämä avustus käytetään Hamina Tattoo Festivaalille osallistuvien ulkomaisten sotilassoittokuntien ja sotilasmusiikkia soittavien marssikokoonpanojen hankintaan ja tapahtuman aikaisiin kustannuksiin. Festivaali edistää eri kulttuurien ja sotilasmusiikin verkostoitumista ja luo ihmisille yhteenkuuluvuuden ja turvallisuuden tunnetta.

Kansallisgalleria  200 000 €

Suomen paviljongit Venetsian biennaalissa 2026.
1 vuosi 7 kuukautta. 

Venetsian biennaali on vanhin kansainvälisistä̈ nykytaiteen foorumeista. Biennaalissa vierailee yli 700 000 kävijää̈ eri puolilta maailmaa, ja se tarjoaa laajan näkyvyyden sekä̈ näyttelyn osallistujille että järjestäjille. Suomi on ainoa maa, jolla on kaksi paviljonkia biennaalipuistossa: kansallinen Aalto-paviljonki (vastuussa Frame) ja Pohjoismainen paviljonki (Suomessa vastuussa Kansallisgalleria). Suomi on joka kuudes vuosi molempien paviljonkien toimeksiantaja. Frame ja Kansallisgalleria tekevät tiivistä yhteistyötä vuoden 2026 paviljonkien toteutuksessa vahvistamalla synergiaa. Biennaalihankkeen tavoitteena on edistää̈ esillä̈ olevien taiteilijoiden kansainvälisiä̈ uramahdollisuuksia ja vahvistaa koko suomalaisen nykytaidekentän asemaa, näkyvyyttä̈ ja kiinnostavuutta.

Jane ja Aatos Erkon säätiö sr on vuonna 2002 perustettu yksityinen säätiö, jonka ensisijaisena tarkoituksena on tekniikan ja taloustieteiden sekä lääketieteen tutkimuksen ja opetuksen edistäminen ja tukeminen. Säätiön tarkoituksena on myös taiteen ja kulttuurin sekä urheilutoiminnan ja ruumiillisen kasvatuksen ja hyvinvoinnin edistäminen. Säätiö on yksi suomalaisen tieteen suurimmista tukijoista.

Logot - Jane ja Aatos Erkon säätiö

08.02.2026Itsensä kehittämistä, dekkareita ja kurkistuksia arkeen - näitä Suomi luki tammikuussa
06.02.2026Uuden Musiikin Kilpailun juontajat ovat Sami Sykkö, Jorma Uotinen ja Jasmin Beloued
06.02.2026Vapriikissa vietetään senioriperjantaita radioteemalla 13.2.
05.02.2026Runeberg-palkinto Monika Fagerholmille romaanista Eristystila / Kapinoivia naisia
05.02.2026Doves and Bloods - TEATTERIARVOSTELU
04.02.2026Ylen Muumit-lukumaraton tavoitti yli 1,7 miljoonaa tv-katsojaa
02.02.2026KAUKUA julkaisi uuden singlen "Kun tulee pimee"
02.02.2026Saija Tuupanen ja Marko Maunuksela ensi kertaa yhdessä studiossa
02.02.2026Ilmaisen Kirjan Päivä houkutteli Lahteen lähes 10 000 kävijää
02.02.2026Komiat keräsi eniten Iskelmä Gaala -ehdokkuuksia
02.02.2026Kalevala: Kullervon tarina oli viime viikonlopun katsotuin elokuva
01.02.2026Homot eivät pääse taivaaseen - rakkaustarina Istanbulin huumasta
01.02.2026Kristiina Sahan Kriitikko-romaani pohtii merkityksellisyyttä ja saa nauramaan itsepetokselle ja turhantärkeydelle
01.02.2026Kaarlen palkinnot kirjailija Juha Itkoselle, tietokirjailija Noora Vaaralalle ja suomentaja Antero Tiittulalle
01.02.2026Riko Saatsille ensimmäinen Karelia-kirjallisuuspalkinto
27.01.2026Stuba Nikula valittu Suomen elokuvasäätiön uudeksi toimitusjohtajaksi
27.01.2026Tekstifestivaalilla keskustellaan kirjallisuuden lajien rajoista
27.01.2026Kevätkausi tuo huippunimet ja nousevat artistit Sibeliustaloon
26.01.2026Kultainen Venla -palkinnot jaettu vuoden 2025 parhaille tv-ohjelmille ja tekijöille
25.01.2026Pullantuoksuinen eläkeläispariskunta ryhtyy henkirikoksiin Kari Häkämiehen Tappajapari-dekkarissa
24.01.2026Kirjailijan palkkio suoratoistosta yli 80 % pienempi kuin painetusta kirjasta - Kirjailijaliitto selvitti jälleen kirjailijoiden tekijänpalkkioita
24.01.2026Näitä näyttelyitä odotetaan vuonna 2026 - Museokortin 20 vinkkiä
23.01.2026Tunnettu musiikki tehostaa työntekoa ja parantaa asiakaskokemusta - suomalaiset arvostavat myös musiikin tekijöiden korvauksia
23.01.2026Kultainen Venla 2025 juhlii suomalaisen television historiaa ja nykyhetkeä Ylen kanavilla
22.01.2026Chorale-yhtyeen 25-vuotinen taival dokumenttisarjana
22.01.2026Vuoden 2026 Oscar-ehdokkaat paljastettiin
22.01.2026Helsingin päärautatieasemalla avattiin uusi näyttelytila - avausnäyttelyssä Tapio Wirkkalan Milanon triennaalien kilpailutyöt
22.01.2026Maailmanlaajuinen Heated Rivalry -ilmiö saapuu Suomeen - kirjasarja suomeksi elokuusta 2026 alkaen
22.01.2026Kirjailijat lavalla -keskustelusarja punoo yhteen Kansallisteatterin kevätohjelmiston teemoja ja WSOY:n ajankohtaisia kirjoja
21.01.2026Nina Honkasen Pohjakosketus-romaanin inspiroima L/over-sarja alkaa MTV3-kanavalla
21.01.2026Leena Lehtolaisen juhlavuoden kirjoituskilpailu nuorille
21.01.2026Karl Ove Knausgårdin Yökoulu on sysimusta kertomus ihmisen noususta ja tuhosta
20.01.2026Laura Malmivaara konsertoi Kokkolassa ja Seinäjoella Vaasan kaupunginorkesterin kanssa
20.01.2026Kalevala: Kullervon tarina oli viime viikonlopun katsotuin elokuva
16.01.2026Sylvi-palkintofinalistit 2026 on julkistettu
15.01.2026Kalevala: Kullervon tarina - ELOKUVA-ARVOSTELU
14.01.2026Sydäntalvi-elokuva menestyy Suomessa - päihitti Iso-Britannian tuloksen
14.01.2026Helsingin kaupungin Kulttuuriteko 2025 -palkinto Juurilauluja-hankkeelle
14.01.2026Euroviisujen semifinaalien ja finaalin liput myytiin loppuun ennätysajassa
14.01.2026Suomi esiintyy tämän vuoden Euroviisujen ensimmäisessä semifinaalissa
13.01.2026Muistoissamme Tapani Kansa - juhlakonsertti kunnioittaa legendaarisen taiteilijan elämäntyötä
13.01.2026Hector juhlistaa 60-vuotista uraansa Veikkaus Arenan suuressa juhlakonsertissa
13.01.2026Taide- ja kulttuurivirasto on aloittanut toimintansa
13.01.2026Rovaniemen Teatterin kävijämäärä kolmatta vuotta noin 30 000 katsojaa
13.01.2026Helsingin Kaupunginteatterissa 318 000 katsojaa vuonna 2025
12.01.2026Kotiapulainen oli viime viikonlopun katsotuin elokuva
12.01.2026Boléro - ELOKUVA-ARVOSTELU
12.01.2026Elokuvien ja tv-sarjojen parhaimmistoa palkittiin Golden Globe -gaalassa
08.01.2026Tältä näyttävät presidentti K.J. Ståhlberg ja Ester Ståhlberg Presidentin kyyditys -elokuvassa
08.01.2026Bravissimo! Pukuloistoa Rooman oopperasta - NÄYTTELYARVOSTELU
07.01.2026Kuinka tulla Tapio Rautavaaraksi - TEATTERIARVOSTELU
07.01.2026Seinäjoen kaupunginteatterin katsojaluvut nousivat vuonna 2025
07.01.2026Elisa Viihteen alkuperäissarja Ehtoolehto on yhdistelmä mummoenergiaa ja murhamysteeriä
07.01.2026Lux Helsinki kutsuu pysähtymään valotaiteen äärelle
07.01.2026Vaasan kaupunginteatterin katsojaluvut kasvoivat
07.01.2026Jazzin juhlavuosi 2026 näkyy ja kuuluu Sellosalissa
03.01.2026Turun Kaupunginteatterin katsojamäärä jatkoi kasvuaan
03.01.2026Nauru pitkästä ilosta juhlarevyy - TEATTERIARVOSTELU
02.01.2026Suomalaisten kestosuosikki Lotto täyttää 55 vuotta
02.01.2026Kansallisgallerian museoissa vieraili yhteensä 863 356 ihmistä vuonna 2025
01.01.2026Teatteri Imatran esityksiä kävi katsomassa yli 18 500 katsojaa
01.01.2026Akseli Gallen-Kallelan juhlavuosi toi Gallen-Kallelan Museoon yli 30 000 kävijää
01.01.2026Helsingin uusivuosi keräsi Kansalaistorille lähes 70 000 kävijää
31.12.2025Pate Mustajärveä muistellaan suorassa lähetyksessä Ylellä 3. tammikuuta
30.12.2025Terapia - ELOKUVA-ARVOSTELU
30.12.2025Rakkauden viisi vuotta - TEATTERIARVOSTELU
30.12.2025Seinäjoen Tangomarkkinat ja Yle jatkavat yhteistyötään
30.12.2025Suomen kansallisbaletin tanssija Giulio Diligente on saanut Outi ja Jan Vapaavuoren säätiön tanssipalkinnon
30.12.2025Balettitanssija Sofia Gustafssonille Pro Dance -elämäntyöpalkinto
30.12.2025Mikko Alatalon sinfoniaorkesterilevy ilmestyy ensi vuoden alkupuolella
29.12.2025Avatar-elokuva Avatar: Fire and Ash oli viime viikonlopun katsotuin elokuva
29.12.2025Finlandia Kirja jakaa yli miljoonan euron arvosta kirjoja ilmaiseksi pääsymaksuttomassa tapahtumassa
29.12.2025Elokuvasäätiöltä yli 3,1 miljoonaa euroa tukea joulukuussa
29.12.2025Pepe Willberg käynnistää 80-vuotisjuhlavuotensa uudenvuodenaattona
29.12.2025Vuosi vaihtuu -show siivittää Oulun Euroopan kulttuuripääkaupungiksi
29.12.2025Näyttelijä Brigitte Bardot on kuollut
29.12.2025Ares, Erika Vikman ja KAJ tähdittävät Helsingin uudenvuoden juhlaa Kansalaistorilla
23.12.2025Näitä joululauluja suomalaiset kuuntelevat autossa mieluiten - ja näiden kohdalla radio menee kiinni saman tien
23.12.2025Laulaja Chris Rea on kuollut
23.12.2025Jane ja Aatos Erkon säätiöltä yli 9 miljoonaa euroa tieteeseen ja kulttuuriin
22.12.2025Scorpions Suomeen yli 60-vuotista uraansa juhlistavalla kiertueella
22.12.2025Rauman teatterissa kuluneena vuonna lähes 36 000 katsojaa
22.12.2025Avatar-elokuva Avatar: Fire and Ash oli viime viikonlopun katsotuin elokuva
17.12.2025Whamin Last Christmas oli jälleen viime joulun soitetuin joulukappale
16.12.2025Kultainen Venla 2025 -finalistit julkistettu
16.12.2025Avaten Vuosijuhlassa 2025 palkittiin käsikirjoittajia, näyttelijöitä ja ohjaaja
16.12.2025Miitta Sorvalin ja Sanna Stellanin Sattuu ja tapahtuu -podcastissa kuullaan tarinoita arjesta ja elämän syvyyksistä
16.12.2025Zootropolis 2 oli viime viikonlopun katsotuin elokuva
14.12.2025Kotimaisten kielten keskus juhlii 50-vuotista taivaltaan palkitsemalla kotimaisten kielten edistäjän
13.12.2025Yhdysvaltalainen blues-rockin jättiläinen ZZ Top Suomeen
12.12.2025Antti J. Jokisen suurelokuvaan pohjaava romaani Kullervon tarina herättää eloon Kalevalasta tutut henkilöt
11.12.2025Sydäntalvi - ELOKUVA-ARVOSTELU
10.12.2025Kummien JouluMielelle-konsertti luo joulutunnelman sunnuntaina 14. joulukuuta
10.12.2025Vuoden 2026 Runeberg-palkintoehdokkaat julkistettu
10.12.2025Vuoden 2025 Emma-ehdokkaat on julkistettu
09.12.2025Näyttelijä, ohjaaja ja teatterinjohtaja Lars Svedberg on kuollut
08.12.2025Tampereen Työväen Teatterin pitkäaikainen näyttelijä Eila Roine on kuollut
08.12.2025Ruotsalainen supertähti Benjamin Ingrosso Veikkaus Arenalle
08.12.2025Project No. 2191 - TANSSIARVOSTELU
08.12.2025Suomalaiset valitsivat kaikkien aikojen radiobiisin - Kuumaa-yhtyeen Ylivoimainen nousi ykköseksi

Näytä lisää »