Helsingin Kaupunginteatterissa 318 000 katsojaa vuonna 202513.01.2026
Helsingin Kaupunginteatterissa kävi vuoden 2025 aikana huikeat 318 035 katsojaa (2024: 278 309*). Esitysten täyttöaste oli 84 prosenttia. Eniten katsojia vuoden aikana keräsi jälleen suurmenestys Moulin Rouge! Musikaali, joka oli myös vuoden 2024 katsojatilastojen ykkönen. - ”Pääsimme vuosien jälkeen yli 300 000 katsojalukuun. Edellisen kerran ylitimme 310 000 katsojan rajan vuonna 2012. Syksyllä toteutetussa asiakastyytyväisyyskyselyssä saimme asiakkaiden suosittelutodennäköisyyttä mittaavaksi NPS-luvuksi huikean 73 ja kokonaisarvosanaksi 6,3 asteikolla 1–7. Upea katsojaluku ja asiakaskyselymme erinomaiset tulokset kertovat, että olemme todella onnistuneet. Yleisö luottaa Helsingin Kaupunginteatteriin, ammattitaitoomme sekä laadukkaaseen ja monipuoliseen ohjelmistomme. Lokakuussa avattuun uuteen kanta-asiakasklubiimme on liittynyt jo 18 000 teatterin ystävää. Ylipäätään on hienoa lukea muidenkin teattereiden kasvattaneen yleisömääriään. Yleisö kokee teatterin tärkeäksi”, iloitsee teatterinjohtaja Kari Arffman. Vuonna 2025 HKT:n viidellä näyttämöllä nähtiin kaikkiaan 35 eri tuotantoa, joista ensi-iltoja oli 18. Esityksiä teatterin nähtiin kaikkiaan 808. Lisäksi erilaiset yleisötyön tapahtumat ja yleisötilaisuudet keräsivät vuoden aikana 18 661 osallistujaa. Eniten katsojia vuoden aikana sai elokuussa 2024 ensi-iltansa saanut ja näytäntövuoden 2025 ohjelmistossa jatkanut Moulin Rouge! Musikaali (101 942), joka sai eniten katsojia myös vuonna 2024. Musikaali sai kaikkiaan 187 esitystä ja 169 320 katsojaa vuosina 2024–2025.
Arena-näyttämöllä eniten katsojia sai Agatha Christie -klassikko Eikä yksikään pelastunut (31 694) ja pienellä näyttämöllä yleisöä kiinnosti erityisesti Minna Rytisalon romaanista dramatisoitu Jenny Hill (6 230).
Studio Pasilan katsotuin esitys, lasten musiikkinäytelmä Kuka kaappasi auringon (6 605) jatkaa ohjelmistossa myös kevätkaudella. Ruotsinkielisellä Lilla Teaternin näyttämöllä yleisön suosikki oli Kjell Westön romaaniin pohjautuva Skymning 41 – berättelsen om Molly och Henry (5 166), ja teatterin oman tanssiryhmän Helsinki Dance Companyn teoksista eniten katsojia sai Annamari Keskisen ja Ryan Masonin koreografioima DREAMER (2 437). Nykyesityksen näyttämö keräsi vuoden aikana yhteensä 2 229 katsojaa studio Pasilaan, ja suosituin esitys oli 2000-luvun alun internettiin sukeltava little_star94 – ooksä online? (1 623 katsojaa). *Vertailuna edellisten vuosien katsojaluvut: 2024: 278 309, 2023: 280 136, 2022: 176 030, 2021: 104 117, 2020: 106 906, 2019: 305 568.
|






