Jenni Vartiainen tekee paluun - uusi single ja ensi kesänä festivaalikiertue13.11.2023
Yksi 2000-luvun menestyneimmistä supertähdistä, Jenni Vartiainen, tekee odotetun paluun ja julkaisi uuden singlen "Lanka". Uuden musiikin myötä Jenni palaa ensi kesänä myös keikoille, hänen festivaalikiertueensa alkaa 28. kesäkuuta Provinssista. Edellisen kerran Jenni Vartiainen esiintyi festivaaleilla kesällä 2018. Kuva © Nana Simelius / Warner Music Finland Uusi kappale Lanka on Jennille henkilökohtaisesti todella merkityksellinen. Hän on tehnyt sen yhdessä luottotuottajansa Jukka Immosen ja Tiina Vainikaisen kanssa. Lanka on ensimmäinen julkaisu tulevalta viidenneltä albumilta. – "Kappale sai alkunsa New Yorkissa kesällä 2020, aikana jolloin maailmassa vallitsi epätietoisuus ja meillä oli pieni lapsi keskellä sitä kaikkea. Välimatkasta huolimatta tuntui, että tämän laulun myötä palasin juurilleni. Nyt olen takaisin Suomessa ja tulevana kesänä palaan myös festarilavoille viiden vuoden tauon jälkeen! Parasta tässä kaikessa on päästä jakamaan vuosien aikana syntyneet laulut ja uusi livesetti yleisön kanssa. On ollut jo ikävä, en voisi olla onnellisempi!", Jenni Vartiainen iloitsee. Uuden kappaleen voit kuunnella ja katsoa kappaleeseen tehdyn lyriikkavideon täältä Lukuisista jättihiteistään ja koko kansan rakastamista kappaleistaan tunnettu Jenni Vartiainen jäi tauolle loppuunmyydyn Hartwall Arena -konserttinsa jälkeen syksyllä 2018. Konsertti oli huikea ja taiteellisesti kunnianhimoinen kokonaisuus, jossa nähtiin ja kuultiin vaikuttava läpileikkaus Jennin yli kymmenen vuotta kestäneestä soolourasta. Jenni Vartiainen on julkaissut uransa aikana neljä menestysalbumia (Ihmisten edessä, Seili, Terra ja Monologi), joita on myyty yhteensä yli 400 000 kappaletta. Jenni Vartiaisen kuunnelluimpia kappaleita ovat muun muassa superhitit Missä muruseni on, Ihmisten edessä, Minä sinua vaan, Väärään suuntaan ja Turvasana. Syksyllä 2022 Jenni oli mukana pop-spektaakkeliksi kehutulla Mestarit-kiertueella yhdessä Kaija Koon, Ellinooran ja Vesalan kanssa. Jenni Vartiainen – KESÄ 2024
|