Wihurin Sibelius-palkinto säveltäjä Rebecca Saundersille13.10.2026
Wihurin kansainvälisten palkintojen rahasto jakaa kolmen vuoden välein 150 000 euron suuruista tunnustusta kansainvälisesti merkittävistä taiteellisista saavutuksista. Wihurin Sibelius-palkinto myönnetään kansainvälisesti tunnetulle ja tunnustetulle säveltäjälle. Vuoden 2026 palkinnonsaaja on brittiläinen säveltäjä Rebecca Saunders. Palkinnonsaaja valittiin kahden asiantuntijalautakunnan esitysten pohjalta. Lautakunnat esittivät kolme ehdokasta palkinnon saajaksi ja lopulliset päätökset teki Wihurin kansainvälisten palkintojen rahaston hallitus.
Kuva © Astrid Ackermann / Wihurin kansainvälisten palkintojen rahasto Wihurin Sibelius-palkinnon saava Rebecca Saunders (s. 1967) on kansainvälisesti arvostettu nykyklassisen musiikin säveltäjä, jonka musiikkia esittävät johtavat yhtyeet, orkesterit ja solistit ympäri maailmaa. Berliinissä asuva Saunders tarkastelee ääntä veistoksellisena, tilallisena ja fyysisenä ilmiönä. Hänen tuotantonsa kattaa orkesteri- ja yhtyeteoksia, konserttoja, kamarimusiikkia, oopperaa sekä tanssi- ja teatteriteoksia ja tilallisia teoksia. Hän tekee tiivistä yhteistyötä muusikoiden sekä muun muassa kuvataiteen, arkkitehtuurin ja elokuvan parissa työskentelevien taiteilijoiden kanssa. Saundersin teoksissa näkyy myös hänen vahva kiinnostuksensa kirjallisuuteen sekä esimerkiksi Samuel Beckettin ja James Joycen vaikutus. Saundersin työskentely ulottuu akustisten ilmiöiden lisäksi esittäjien fyysisiin liikkeisiin ja eleisiin, joilla ääni syntyy. Hän tutkii näitä ilmiöitä perehtymällä syvällisesti kuhunkin soittimeen ja sen olemukseen. Kuva © Astrid Ackermann / Wihurin kansainvälisten palkintojen rahasto Palkintoa varten asetettu asiantuntijalautakunta kuvaa Saundersin musiikkia veistokselliseksi liikkeeksi: hiljaisuudesta nousevat yksityiskohtaiset äänipatsaat, jotka tuntuvat lähes fyysisiltä muodoilta. Hänen musiikkinsa on samanaikaisesti haurasta ja intensiivistä, jopa hellittämätöntä. Tämä sisäinen ristiriita on Saundersin omaleimaisen musiikillisen ilmaisun ytimessä. - ”Olen erittäin iloinen ja kunnioitettu saadessani tämän arvostetun palkinnon. On tärkeää nostaa taide esiin ja tunnustaa nykytaiteen ja aikamme todellisuudesta ammentavan musiikin merkitys. Musiikki haastaa ja paljastaa totuuksia, jotka piilevät modernin yhteiskunnan herkän pinnan alla. Nykyisessä hauraassa maailmassa taiteen ehdottoman autonomian suojeleminen on välttämätöntä, ja meidän on puolustettava sitä tinkimättömästi”, Saunders sanoo. Wihurin Sibelius-palkinto on yksi maailman arvostetuimmista klassisen musiikin palkinnoista. Ensimmäinen Sibelius-palkinto annettiin vuonna 1953 Jean Sibeliukselle, ja palkinnon ovat saaneet muun muassa Witold Lutosławski, Igor Stravinsky, Kaija Saariaho ja Unsuk Chin. Rebecca Saundersille jaettava palkinto on järjestyksessään 21. Wihurin Sibelius-palkinto.
|





