Pirjo i Sverige - ELOKUVA-ARVOSTELU08.10.2026
Kun Pirjo Heikkilä nolaa itsensä julkisesti hyväntekeväisyystapahtumassa, hän alkaa uskoa, että elämässä tarvitaan maisemanvaihdos. Pirjo saa kuulla suvustaan hämmentävän salaisuuden, joka johdattaa hänet Ruotsiin. Pirjo suuntaa matkalle vakuuttuneena, että hänen oikea elämänsä odottaa Tukholmassa — kuninkaallisten, uusien ystävien ja paremman ihmisarvon keskellä. Mutta matkasta tulee kaikkea muuta kuin arvokas. Vastaan tulevat toinen toistaan kiusallisemmat tilanteet ja loputon tarve vaikuttaa ruotsalaisemmalta kuin oikeasti onkaan.
Kuva © Tommi Karjalainen / Nelonen Media Pirjo i Sverige on komedia suomalaisesta häpeästä, hyväksynnän kaipuusta ja siitä, voiko ihminen todella paeta itseään — edes Ruotsiin.
Kuva © Tommi Karjalainen / Nelonen Media Plussat:+ Pirjo Heikkilän ja Heidi Heralan roolityöt + hahmona Pirjo on ainutlaatuinen sekä erinomainen ja ansaitsee ehdottomasti oman elokuvansa, mutta ei näin keskinkertaista
Miinukset:- käsikirjoitus, kuvaus, lavastus, osan näyttelijöiden ylinäytteleminen ja elokuvan huumori - elokuva tuntuu enemmänkinkin pitkältä tv-sarjan jaksolta kuin elokuvalta
Marko Kilpilampi / Kulttuuritähdet Ensi-ilta: 9.10.2026 Pituus: 1 tunti ja 28 minuuttia Ohjaus: Lauri Nurkse Käsikirjoitus: Pirjo Heikkilä Näyttelijät: Pirjo Heikkilä, Ilaria Tucci, Yuko Takeda, Kaisa Pylkkänen, Heidi Herala, Henrika Andersson, Sophia Heikkilä, Anna Pashley, Kai Bäckström Genre: Komedia Elokuvan traileri
Kuva © Tommi Karjalainen / Nelonen Media
|







