Uutuuskirja manserockin legendaarisista sanoituksista ja neroista niiden takana26.09.2026
Mistä Viidestoista yö kertoo? Ennustiko Martti Syrjä euron tulon jo vuonna 1984? Kuka Pauli sanoitti Popedan hitin Tahdotko mut tosiaan? Tunnetko manserockin suurimmat hitit ja sanoittajat niiden takana? Kirjassa esitellään 85 suositun manserock-kappaleen sanoitukset. Biiseissä kerrotaan naisista ja tunteista, useimmiten laulun kirjoittaneen miehen tunteista naista kohtaan. Lähde mukaan matkalle manserockin herättämiin tunteisiin. Ikävä ja kaipaus vievät rockin rajalle ja iskelmän karikot ovat lähellä. Pelko ja häpeä vaihtuvat iloon ja hekumaan. Mutta suurin niistä on rakkaus. Kirja esittelee tunnettujen artistien suomenkielisiä kappaleita. Biisien ilmestymiset ajoittuvat vuosiin 1973–2021. Laulut on ryhmitelty tunteiden mukaan: ikävä, kaipaus, pelko, häpeä, pettymys, katkeruus, tuska, hekuma, ilo, usko, toivo ja rakkaus. Jokaisesta kappaleesta on kirjoitettu lyhyt taustoitus. Sanaa manserock käytettiin ensimmäisen kerran Juice Leskinen & Coitus Intin ja Alwari Tuohitorven kiertueella vuonna 1975. Kiertueen ideana oli, että molemmat bändit tekivät saman illan aikana kaksi keikkaa ja vaihtoivat niiden välissä keikkapaikkaa päittäin. Paperilla hyvältä vaikuttanut ajatus ei toiminut käytännössä, koska paras soittoaika kului siihen, kun bändit istuivat bussissa matkalla keikkapaikalta toiselle. Manserockin ilmiönä katsotaan alkaneen jo 1970-luvun alussa. Juice Leskinen asetti sanoitusten riman korkealle tasolle. Huippuunsa sanoitukset viritti Martti Syrjä Pantsen valvovan silmän alla. Kolmas erottuva lyyrikko on Pauli Hanhiniemi. Omien yhtyeidensä Kolmannen naisen ja Perunateatterin lisäksi hän on kirjoittanut loistavia tekstejä Yölle ja Popedalle. Kun sanoituksia lukee, on hyvä pitää mielessä, että moni kappale on kirjoitettu kieli poskessa. Toimintaympäristönä musiikkiala oli erilainen, eikä tekeminen ollut yhtä ammattimaista kuin nykyään. Olli Lindholm kiteyttää muistelmissaan, että 1980-luvulla ei ajateltu omaa uraa, suunniteltu, laskelmoitu tai mietitty pelkkää rahaa. ”Suuria asioita olivat rock’n’roll-elämä, soittaminen, hauskanpito, viina ja naiset. Kun niitä riitti, riitti kaikkea.” Kirja on tarkoitettu kaikille manserockia kuunteleville ihmisille. Kiinnostavaa kirjassa ovat laulujen sanoitukset, niiden ryhmittely tunteiden mukaan ja lauluista kirjoitetut taustoitukset. Kirja avaa myös uusia puolia tutuista kappaleista. Kirjoittaja Juho Mäkelä (s. 1982) on Helsingissä asuva yrittäjä. Hän on kotoisin Kangasalta ja opiskellut Tampereella. En saa mielestä sinua on Mäkelän esikoisteos. Teos ilmestyy painettuna kirjana ja e-kirjana lokakuussa 2026.
|




