Suomalaisen popin supertähti Mirellasta julkaistaan kirja marraskuussa29.09.2026
Kotimaista musiikkihistoriaa tehnyt Mirella avaa elämäänsä ja toisen albuminsa syntyprosessia visuaalisesti upeassa artistikirjassa Mirella – Tehty tuntemaan. Kirja päästää lukijan kurkistamaan niin studiolle, keikkabussiin kuin esiintymislavoille. Se avaa Mirellan elämää ja musiikin tekemistä suuren läpimurron jälkeen. Mirella kertoo avoimesti menestyksen tuomista paineista, epäonnistumisen pelosta ja luomisen ilon löytämisestä uudelleen. Samalla hän pohtii herkkyyttä voimavarana, omista rajoista ja arvoista kiinni pitämistä sekä vastuutaan nuorten esikuvana. Veera Niskasen kirjoittama ja Tammen julkaisema teos ilmestyy 16. marraskuuta. Aseistariisuvan aidosta tulkinnastaan tunnettu Mirella on nuoresta iästään huolimatta ehtinyt tehdä kotimaista musiikkihistoriaa. Hänen debyyttialbuminsa Kunpa oisin kertonut (2024) striimasi nelinkertaista platinaa jo ennen julkaisuaan ja rikkoi Spotifyn ennätykset sekä ensimmäisen vuorokauden että julkaisuviikon aikana eniten striimattuna kotimaisena albumina. Uuden sukupolven suomalaista popia edustava artisti on valloittanut koko kansan sydämet sekä musiikillaan että vilpittömyydellään. Visuaalisesti upeassa kirjassaan Mirella avaa nyt julkaistavan Ja nyt mä kerron -kakkosalbuminsa taustoja, sen tekijöitä sekä itseään. Ääneen pääsevät myös Mirellan läheiset ja musiikilliset luottoihmiset. Kirjan näyttävä kuvamateriaali on pääosin Mirellan luottovalokuvaajan Tuomas Vihavaisen kuvaamaa. Henkilökohtaiset pohdinnat, keskustelut ja runsas kuvamateriaali piirtävät ainutlaatuisen kuvan nuoresta artistista, joka haluaa kasvaa ja tehdä musiikkia omilla ehdoillaan. Faneille on lisäksi tarjolla ainutlaatuista behind the scenes -materiaalia: päiväkirjamerkintöjä, ajatuksia, valokuvia kotialbumista ja muutama hauska yllätyskin. Kirja julkaistaan samaan aikaan myös äänikirjana, jonka lukee Mirella itse. - ”Tän kirjan tekeminen on ollut mulle iso kunnia. On ollut myös ihanaa ja inspiroivaa koota tarinaksi aikaa albumin teon varrelta. Oon todella innoissani siitä, että pääsen avaamaan kuulijoille tarkemmin sitä kaiken ydintä: musiikin luomisprosessia”, Mirella kertoo kirjan tekemisestä.
Kuva © Tuomas Vihavainen / Tammi
Mirella (s. 2005) on Sua sattuu -debyyttisinglestään lähtien kerännyt listaykkösiä yksi toisensa jälkeen niin single- kuin radiolistoillakin. Esikoisalbumin menestys palkittiin myös vuoden 2025 Emma-gaalassa, jossa Mirella voitti yhteensä kuusi palkintoa: Vuoden pop, Vuoden tulokas, Vuoden artisti, Vuoden biisi, Vuoden striimatuin kotimainen biisi sekä Vuoden myydyin albumi. Vuonna 2026 Mirella voitti samalla albumilla uudelleen Vuoden myydyin albumi -Emma-palkinnon. Se on saavutus, joka on toteutunut kotimaisessa musiikkihistoriassa vain kerran aikaisemmin. Hänen koko tuotantonsa on kerännyt suoratoistopalveluissa jo yli 220 miljoonaa kuuntelukertaa. Veera Niskanen (s. 2000) on monipuolisesti kulttuurista, taiteesta ja ihmisyydestä kirjoittava sekä kuvittava toimittaja Jyväskylästä. Niskanen työskentelee tällä hetkellä Yle Draaman sosiaalisen median sisältöjen parissa. Lisäksi hän on osa Vita Nuova -kirjoittajakollektiivia. Yhdessä siskonsa kanssa hän toimittaa nuoria luovia tekijöitä yhteen kokoavaa Mielensäsanoittaja-verkkojulkaisua. Mirella – Tehty tuntemaan on Niskasen esikoisteos.
|





