Tuija Ernamo jättäytyi pois Kyllä isä osaa Espanjassa -elokuvasta

12.10.2026

Suositut Kyllä isä osaa -elokuvat saavat jatkoa, kun Kyllä isä osaa Espanjassa -elokuva valloittaa elokuvateatterit joulupäivänä. Lauri Nurksen ohjaaman elokuvan traileri on nyt julki.

Elokuvan trailerin voit katsoa täältä

Kyllä isä osaa Espanjassa -elokuva saa ensi-iltansa joulupäivänä. Elokuvasarjassa nähdään uusi näyttelijä, kun Sanna-Kaisa Palo hyppää äidin rooliin Tuija Ernamon jättäydyttyä pois terveydellisistä syistä.

Ernamo on kiitollinen matkastaan ikonisessa TV- ja elokuvasarjassa.

– "Olen saanut olla mukana Kyllä isä osaa -tarinassa aina sarjan alusta elokuviin asti. Matkan varrelle on mahtunut valtavasti hienoja muistoja, upeita työtovereita ja ennen kaikkea paljon naurua ja iloa. Erityiskiitos kuuluu myös sarjan alkuperäiselle käsikirjoittajalle ja ohjaajalle Pekka Lepikölle. Olen koko sydämestäni kiitollinen kaikille katsojille, työryhmälle ja niille ihmisille, joiden kanssa olen saanut tehdä töitä vuosien varrella", Tuija Ernamo sanoo.

Kyllä isä osaa Lapissa toi pöhelöä puskafarssin takaisin

Tuija Ernamo elokuvassa Kyllä isä osaa Lapissa.

Kuva © Tuomas Lepikkö

Elokuvan muissa rooleissa jatkavat Tom Lindholm, Maiju Jokinen, Jarno Jokinen ja Vilppu Eleinen.

– "Tuijan lämmin läsnäolo, poikkeuksellinen ammattitaito ja ainutlaatuinen huumorintaju ovat jättäneet pysyvän jäljen koko Kyllä isä osaa -tuotantoon. Haluan kiittää Tuijaa kaikista yhteisistä vuosista sekä lukemattomista hetkistä, jotka ovat ilahduttaneet suomalaisia katsojia sukupolvesta toiseen", Tom Lindholm kiittää.

Kuva © Tommi Karjalainen

Sanna-Kaisa Palo astui äidin saappaisiin innoissaan, TV- ja elokuvasarjan historiaa kunnioittaen.

– "Tuntuu hienolta ja samalla hyvin kunnioittavalta liittyä mukaan Kyllä isä osaa -perheeseen ja hypätä mukaan näin rakastettuun tarinaan. Arvostan ja ihailen suuresti Tuijaa näyttelijänä ja komediennena. Äidin saappaisiin oli turvallista astua, koska Tuija oli tehnyt niin hienon ja tarkan pohjan hahmolle. Kuvauksissa vallitsi alusta asti lämmin ja välitön tunnelma. Uskon, että elokuvassa on mukana juuri sitä lämpöä, huumoria ja sydäntä, jota katsojat Kyllä isä osaa -tarinoilta odottavat. Odotan itsekin innolla, että yleisö pääsee jouluna näkemään valmiin elokuvan ja lähtemään tämän perheen mukana Espanjan aurinkoon", Palo iloitsee.

Kyllä isä osaa Espanjassa on kolmas elokuva suositussa elokuvasarjassa, jota edelsivät katsojamenestykset Kyllä isä osaa ja Kyllä isä osaa Lapissa.

Kyllä isä osaa Espanjassa - Elokuvateatteri Star

Kuva © Tommi Karjalainen

Uudessa elokuvassa perheen vastusteluista huolimatta isä päättää toteuttaa unelmansa eläkepäivistä Espanjassa. Perheen tytär Jonna on huolissaan vanhemmistaan ja pitää heitä vanhuudenhöperöinä. Mikään ei estä isää ja äitiä suunnitelmansa kanssa, mutta miten perhe pärjää Espanjan auringon alla torakoiden, salsan ensiaskeleiden ja rantatuolien seassa – kun eihän Espanjasta saa edes kunnon kahvia!

Elokuvan on ohjannut Lauri Nurkse. Käsikirjoittajana toimii alkuperäissarjankin luonut Pekka Lepikkö. Elokuvan tuottaa tuotantoyhtiö ICS Nordic, tuottajina Ilkka Rahkonen, Ilkka Hynninen ja Laura Ahola. Nelonen Media levittää elokuvan.

Kyllä isä osaa Espanjassa saa ensi-iltansa 25.12.2026.

Nelonen Media

kulttuuritahdetLOGO.jpg

12.10.2026Huippunäyttelijöiden tähdittämä Karavaanarit saa ensi-iltansa helmikuussa 2027
12.10.2026Kerro kaikille oli viime viikonlopun katsotuin elokuva
12.10.2026Uuden suomalaisen elokuvan viikko Yle Areenassa ja Yle Teemalla marraskuussa
12.10.2026Pirkko Saision uusi romaani Ilmestyskirja katsoo elämää kirkkaassa valossa sairauden edessä
12.10.2026Tuija Ernamo jättäytyi pois Kyllä isä osaa Espanjassa -elokuvasta
11.10.2026De obehöriga - TEATTERIARVOSTELU
11.10.2026Jenny ja Antti Wihurin rahasto jakaa ennätykselliset 17 miljoonaa euroa tieteelle, taiteelle ja yhteiskunnalliselle toiminnalle
11.10.2026Bingohuumaa ja flipperin lumoa -teos kuljettaa suomalaisia villinneisiin peli-ilmiöihin Afrikan tähdestä tv-tennikseen
11.10.2026Kaksi suomirockin ja metallin kärkiääntä yhdistävät voimansa - Timo Kotipelto ja Jarkko Ahola yhteiselle kiertueelle
11.10.2026Haloo Helsinki! juhlistaa 20-vuotista uraansa suurella juhlakiertueella, joka huipentuu konserttiin Tukholmassa
11.10.2026Blind Channel palaa puolentoista vuoden tauolta
10.10.2026Olavinlinnassa nähtävä immersiivinen esitys rikkoo perinteisen teatterin rajoja
10.10.2026Anja Snellmanille Aleksis Kiven palkinto
10.10.2026Juha Itkosen matkakirja Teidän Amerikkanne ilmestyy juuri ennen Yhdysvaltain tärkeitä välivaaleja
10.10.2026Tutankhamun-näyttely avautuu Malmin jäähallissa
10.10.2026Rakastetut Muumit valtakunnallisella Pyrstötähteä etsimässä -kiertueella
09.10.2026Helsinki-filmi julkaisi ensimmäistä kertaa itse elokuvamusiikkia - Kerro kaikillle -soundtrack on julkaistu
09.10.2026Yle käyttää rahansa tehokkaasti, osoittaa ulkopuolinen selvitys
09.10.2026MTV:n alkusyksyn ohjelmistossa useampi miljoonayleisön tavoittava ohjelma
09.10.2026U2 julkaisee ensimmäisen uuden albuminsa yhdeksään vuoteen
09.10.2026Vain elämää -ohjelmassa vietetään kauden ensimmäisen erikoisvieraan Nylon Beatin päivää
08.10.2026Kerro kaikille - ELOKUVA-ARVOSTELU
08.10.2026Pirjo i Sverige - ELOKUVA-ARVOSTELU
08.10.2026Syyskuun 2026 katsotuimmat elokuvat
08.10.2026Mestarisäveltäjä Kaj Chydeniuksen elämäkerta Kalliolle kukkulalle tuo esiin ihmisen ikonin takana
08.10.2026Henkilökuvadokumentti Billy Idolista Yle Teemalla
07.10.2026Mirellalta tulossa uusi albumi ja kolme konserttia sinfoniaorkesterin kanssa
07.10.2026VIIVI julkaisi odotetun toisen albuminsa Herkkisten liiga
07.10.2026Lukulomaa vietetään jälleen syyslomalla
07.10.2026Jäähyväiset Turun konserttitalolle
06.10.2026Maija Vilkkumaa julkaisi yhdeksännen sooloalbuminsa Karaoke-queen
06.10.2026Uuden näytelmän toimisto UNTO sai 240 000 euron avustuksen Jane ja Aatos Erkon säätiöltä
06.10.2026Bryan Adams Suomeen Roll With The Punches -maailmankiertueellaan
05.10.2026Jännityselokuva Verityn varjo oli viime viikonlopun katsotuin elokuva
05.10.2026Arkkitehtuurin Finlandia -palkinto Kuusijärven savusaunoille
05.10.2026Turun Kirjamessuilla vieraili kolmen päivän aikana lähes 14000 kävijää
05.10.2026Rod Stewart jäähyväiskiertueellaan Suomeen
05.10.2026Suomen taide- ja kulttuurialan asiantuntijavaikuttajat europarlamentaarikko Maria Guzeninan vieraana Brysselissä
05.10.2026Musiikkialan tekijöitä ja kuluneen vuoden onnistumisia Industry Awards -gaalassa Tampereella
04.10.2026MOT täyttää 30 vuotta ja juhlii tutkivaa journalismia
04.10.2026Nylon Beatin poppiunelma kävi toteen neljällä loppuunmyydyllä jäähallikonsertilla
04.10.2026Harmonikkalegenda Veikko Ahvenaisen 97-vuotiskonsertti Paimiossa 10. lokakuuta
04.10.2026Taiteen vertaisarviointi uudistuu - asiantuntijapankkiin nimettiin 324 jäsentä
04.10.2026Finlandia-palkinnot 2026 jaetaan 26. marraskuuta
03.10.2026Kasper Strömman pureutuu luovan suunnittelun ilmiöihin Radio Helsingin torstaissa
03.10.2026Uudistettu Suomen pelimuseo avautuu yleisölle Vapriikissa
03.10.202610 vuotta suomalaisen nykysirkuksen juhlaa Britanniassa - juhlavuosi huipentuu Yes Person -esityksiin Jacksons Lanella
02.10.2026Samuli Edelmann erityiselle joulukierueelle - mukana perhettä kolmesta sukupolvesta
02.10.2026Päärautatieasemalla avattiin Suomen Kuvalehden juhlanäyttely - kannet 110 vuoden ajalta näyttävät, miten Suomi on liikkunut ja muuttunut
02.10.2026Harvoin nähty yksityinen arvotaidekokoelma esille Villa Gyllenbergiin
02.10.2026Hanna Bergholmin palkittu ja kansainvälisesti menestynyt Yön lapsi voitti Pohjoismaiden parhaan elokuvan pääpalkinnon The Freyas -gaalassa
01.10.2026Komiat-yhtyeeltä uutta musiikkia ja ensimmäinen kurkistus ensi vuoden 10-vuotisjuhlaan
01.10.2026Miljoonasade 40 vuotta -juhlakiertue alkaa lokakuussa
01.10.2026Jo yli 300 000 vauvaa on saanut ikioman kirjakassin neuvolasta
01.10.2026Hajuvesi - TEATTERIARVOSTELU
30.09.2026La Grazia - ELOKUVA-ARVOSTELU
30.09.2026Kotijoukot - TEATTERIARVOSTELU
30.09.2026Sivuraide - TEATTERIARVOSTELU
30.09.2026Kauhurockin isä Alice Cooper oli vähällä tuhoutua luomansa hirviön mukana
30.09.2026Jukka ja Sirpa - Tarina ja tanssi -kirja julkaistaan lokakuussa
30.09.2026Tampere Filharmonia käynnistää uuden vuoden Beethovenin viidennellä
30.09.2026Yle muistaa Seela Sellaa erikois­lähetyksellä
29.09.2026Ylen Uuden Musiikin Kilpailu 2027:n liput saatavilla torstaina 1. lokakuuta
29.09.2026Suomalaisen popin supertähti Mirellasta julkaistaan kirja marraskuussa
29.09.2026Turun Kirjamessut alkavat perjantaina - mukana kirjavuoden 2026 puhutuimmat tekijät ja teokset
28.09.2026Tunnetun pelisarjan kahdeksas elokuva Resident Evil oli viime viikonlopun katsotuin elokuva
28.09.2026Amos Rexin teos maailmantähti Peter Gabrielin uuden singlen kansikuvassa
28.09.2026Kansallisteatteri muistaa Seela Sellaa rakkaudella ja kiitollisuudella
27.09.2026Mauri Kunnaksen rakastetut Koiramäki-tarinat nyt yksissä kansissa
27.09.2026Björk vierailee Oulussa marraskuun puolivälissä osana kulttuuripääkaupunk­ivuoden ohjelmaa
27.09.2026Odotetun paluun soolouralle tehnyt Vesala lähtee syksyllä konserttisalikiertueelle
26.09.2026Uutuuskirja manserockin legendaarisista sanoituksista ja neroista niiden takana
26.09.2026Nylon Beat päättää juhlavuotensa kahteen Tytöt haluaa -risteilyyn
26.09.2026Allas Liven kesä 2026 rikkoi kävijäennätyksiä - 23 loppuunmyytyä konserttia ja yli 105 000 kävijää
25.09.2026Ensimmäinen The Freyas palkitsi pohjoismaisen elokuva- ja TV-alan tekijöitä Helsingissä
25.09.2026Otavan Kirjapaino panostaa kotimaisen kirjatuotannon tulevaisuuteen
25.09.2026Kielletty Ruusu kertoo rakkauden kaikista sävyistä tänään julkaistavalla esikoisalbumillaan
24.09.2026UMO Helsinki Jazz Orchestra yhdistää voimansa Paula Vesalan kanssa ainutlaatuisessa Sanat-erikoiskonsertissa
24.09.2026Rakkautta ja virtahepoja - ELOKUVA-ARVOSTELU
23.09.2026Maija Kylkilahti Radion sinfoniaorkesterin intendentiksi
23.09.2026Javier Torresin kausi Kansallisbaletin taiteellisena johtajana päättyy heinäkuussa 2027
23.09.2026Museokesä rikkoi jälleen kävijäennätyksen - katso alueesi suosituimmat Museokortti-kohteet
23.09.2026Salatut elämät juhlii 5000. jaksoa - suomalaisten suosikkisarja tekee televisiohistoriaa
23.09.2026Mirella Mäkilän Se on moro! -kirjasarjan huumori yhdistää suomalaisia lukijoita
22.09.2026Sari Järvisen kirjoittama Kultaranta - Koko tarina -kirja ilmestyy lokakuussa
22.09.2026Kulttuuripankki avaa taiteen ja kulttuurin ammattilaisille uusia työmahdollisuuksia
22.09.2026Tunnetun pelisarjan kahdeksas elokuva Resident Evil oli viime viikonlopun katsotuin elokuva
21.09.2026Turun musiikkitalo Fuuga avautuu pian osaksi ainutlaatuista kulttuurikeskittymää
21.09.2026Happoradion juhlavuosi huipentuu uuteen albumiin ja kattavaan kiertueeseen
21.09.2026The Dog Stars -elokuvan ikäraja nousi
20.09.2026Ylen Toive-elokuvana tänään Aki Kaurismäen Kuolleet lehdet
20.09.2026Ilkka Remeksen uutuustrillerissä Suomi vastaa Venäjän häirintään lyömällä takaisin
20.09.2026Aamos Hongan trillerit ovat myyneet yhteensä jo yli 50 000 kappaletta
19.09.2026Lopetus - TEATTERIARVOSTELU
19.09.2026Viidakon villit naiset - TEATTERIARVOSTELU
19.09.2026Hanoi Rocksin ensimmäisestä albumista 45 vuotta - juhlakeikat marraskuussa Tavastialla
19.09.2026Pirjon rumempi Suomi alkaa Ylellä tänään
19.09.2026Artisti Lauri Haav suunnitteli Roosa nauhan äitinsä muistoksi
19.09.2026Suuret ikäluokat nousevat kapinaan Minna Lindgrenin terävässä satiirissa
18.09.2026Oopperalegendat José Carreras ja Plácido Domingo Suomeen

Näytä lisää »