Mirellalta tulossa uusi albumi ja kolme konserttia sinfoniaorkesterin kanssa
07.10.2026

Kotimaisen popin superlahjakkuuden Mirellan odotettu kakkosalbumi Ja nyt mä kerron julkaistaan 13. marraskuuta. Albumin kappaleet kuullaan tammikuussa orkesterisovituksina kolmella eksklusiivisella keikalla Lahden Sibeliustalossa ja juuri UNESCO-maailmanperintökohteeksi valitussa Helsingin Finlandia-talossa.

Kuva © Universal Music
Mirellan tulkinta saa rinnalleen 60-henkisen Sinfonia Lahden sinfoniaorkesterin, jonka myötä tutut popkappaleet kasvavat konserttisalissa uudenlaisiksi taideteoksiksi. Ainutlaatuiset kolme konserttia ovat sekä ainoat albumijulkaisua juhlistavat keikat että ainoa mahdollisuus nähdä artisti yhdessä sinfoniaorkesterin kanssa.
Konserttien sovittajana ja kapellimestarina toimii säveltäjä-muusikko Marzi Nyman, joka tunnetaan pitkästä urastaan sekä monipuolisesta, genrerajoja rikkovasta musiikillisesta osaamisestaan.
- ”Mulla on pienestä asti ollut suuri haave yhteistyöstä sinfoniaorkesterin kanssa, ja sen lisäksi ihailen Marzia ihan älyttömästi. Tuntuu epätodelliselta, että ollaan päästy tekemään tätä yhdessä, leikkimään popin ja klassisen musiikin maailmoilla. Näitä keikkoja varten luodut, erityiset sinfoniasovitukset maalaa biisejä ja niiden tarinoita taas jollain tavalla uudenlaisessa valossa. Oikeat ihmiset, oikeita soittimia, akustiikaltaan upeissa tiloissa! Toivon, että etenkin moni mun ikäinen ja nuorempi pääsee kuulemaan musiikkia näin”, Mirella kertoo.

Kuva © Patrik Sundberg / Universal Music
Toinen albumi, jota artisti parhaillaan viimeistelee on jatkumo vuonna 2024 julkaistulle debyyttialbumille Kunpa oisin kertonut. Albumi saavutti nelinkertaista platinaa vastaavat striimit jo ennen virallista julkaisuaan, rikkoi useamman Spotify-ennätyksen ja on palkittu yhteensä seitsemällä Emma-palkinnolla.
Odotetulla kakkosalbumilla kaksi vuotta myöhemmin Mirella kertoo avaavansa itsestään jälleen uuden puolen.
- “Albumien väliin mahtuu paljon elettyä elämää, joka näkyy ja kuuluu. Oon löytänyt sen tekoprosessissa vapautta, joka on uudelleenpiirtänyt luovuuden ääriviivoja. Tuleva albumi on itsevarma, utelias ja herkkä kasvutarina täynnä symboliikkaa.”
MIRELLA – JA NYT MÄ KERRON -ALBUMIKONSERTIT:
7.1.2027 Sibeliustalo, Lahti
8.1.2027 Finlandia-talo, Helsinki
9.1.2027 Finlandia-talo, Helsinki
Liput myynnissä osoitteessa mirellavirallinen.fi
Sibeliustalon liput myy Lippu.fi ja Finlandia-talon Tiketti.fi
Konsertit ovat ikärajattomia.


