Suuret ikäluokat nousevat kapinaan Minna Lindgrenin terävässä satiirissa

19.09.2026

Seniorikapina

Miksi ihmisen pitäisi muuttua näkymättömäksi täytettyään 80 vuotta? Minna Lindgrenin uusi romaani Seniorikapina on terävä ja riemukas satiiri yhteiskunnasta, joka puhuu ikäihmisistä taakkana ja kustannuksena.

24. elokuuta 1945 Suomessa syntyi ennätysmäärä lapsia. Kun tuona päivänä syntyneet täyttävät 80 vuotta, Kansalaistorilla järjestetään yhteiset syntymäpäiväjuhlat. Leppoisaksi tarkoitettu tilaisuus saa odottamattomat mittasuhteet ja kasvaa seniorien kansalaisliikkeeksi.

Salaperäisen Kudonnan Ystävät ry:n jäsenmäärä paisuu nopeasti. Yhä useampi ikäihminen on saanut tarpeekseen siitä, miten vanhoista ihmisistä puhutaan ja miten heitä kohdellaan.

Minna Lindgren kuvaa Seniorikapina-romaanissaan terävästi ikärasismia. Vanhat ihmiset jäävät näkymättömiksi niin arjessa kuin yhteiskunnallisessa keskustelussakin. Heitä pidetään hauraina, avuttomina, vanhanaikaisina ja vaarattomina. Samalla heitä syyllistetään yhteiskunnan kustannuksista.

Seniorikapinan henkilöt eivät suostu heille tarjottuun rooliin. He ovat poliittisia, vihaisia, hauskoja, aktiivisia, ristiriitaisia ja täynnä elämänkokemusta. Kun yhteiskunta kieltäytyy näkemästä heitä, he kääntävät näkymättömyyden vahvuudekseen.

Romaanin kapinalliset muistuttavat, etteivät eläkeläiset ole yhtenäinen väestönosa vaan valtava joukko erilaisia ihmisiä. Heillä on osaamista, kokemusta ja halua vaikuttaa.

Lindgren kääntää katseensa myös suurten ikäluokkien yhteiskunnalliseen perintöön. Nuoruudessaan moni romaanin henkilöistä marssi rauhan, feminismin, ympäristön ja ihmisoikeuksien puolesta. Nyt sama sukupolvi joutuu jälleen taistelemaan saadakseen äänensä kuuluviin.

Kudonnan Ystävien kapina kasvaa nopeasti, ja pian liike löytää itsensä niin televisiosta kuin käräjiltäkin. Samalla Lindgrenin satiirin hampaisiin joutuvat suomalainen politiikka, digitalisaatio ja työelämä.

Suuret ikäluokat toivat Suomeen nuorisokulttuurin – nyt he luovat uuden, energisen seniorikulttuurin!

Minna Lindgren on kirjailija, toimittaja ja ikäihmisten teräväkielinen puolustaja. Hänet tunnetaan muun muassa rakastetusta Ehtoolehto-kirjasarjasta, joka on vastikään sovitettu televisiosarjaksi.

Lindgrenin edellinen romaani Soteorpo kuvasi koskettavasti ja tunnistettavasti omaishoitajan osaa. Romaaniin perustuva, Hanna Kirjavaisen dramatisoima ja ohjaama näytelmä pyörii parhaillaan Teatteri Avoimissa ovissa.

Teos-kustantamo

21.09.2026Turun musiikkitalo Fuuga avautuu pian osaksi ainutlaatuista kulttuurikeskittymää
21.09.2026Happoradion juhlavuosi huipentuu uuteen albumiin ja kattavaan kiertueeseen
21.09.2026The Dog Stars -elokuvan ikäraja nousi
20.09.2026Ylen Toive-elokuvana tänään Aki Kaurismäen Kuolleet lehdet
20.09.2026Ilkka Remeksen uutuustrillerissä Suomi vastaa Venäjän häirintään lyömällä takaisin
20.09.2026Aamos Hongan trillerit ovat myyneet yhteensä jo yli 50 000 kappaletta
19.09.2026Lopetus - TEATTERIARVOSTELU
19.09.2026Viidakon villit naiset - TEATTERIARVOSTELU
19.09.2026Hanoi Rocksin ensimmäisestä albumista 45 vuotta - juhlakeikat marraskuussa Tavastialla
19.09.2026Pirjon rumempi Suomi alkaa Ylellä tänään
19.09.2026Artisti Lauri Haav suunnitteli Roosa nauhan äitinsä muistoksi
19.09.2026Suuret ikäluokat nousevat kapinaan Minna Lindgrenin terävässä satiirissa
18.09.2026Oopperalegendat José Carreras ja Plácido Domingo Suomeen
18.09.2026Kummeli valtakunnalliselle kiertueelle keväällä 2027
18.09.2026Reijo Mäen romaaneihin perustuva Vares 2.0 alkaa MTV Katsomossa lokakuussa
18.09.2026Joonatan Tolan ylistetty perhetrilogia päättyy kertomukseen yksin jäämisen pelosta ja aikuisuuteen astumisen kauhusta
16.09.2026Sylvester Stallonen Portaat-elämäkerta avaa legendaarisen näyttelijän rankan matkan kohti kaikkien aikojen läpimurtoa
16.09.2026Eevi Iisakkilan uusi viihdesarja sykkii romantiikkaa Jane Austenin hengessä
16.09.2026Presidentin kyyditys oli viime viikonlopun katsotuin elokuva
13.09.2026Marja Pyykön ohjaaman Kuollut nainen puhuu -rikossarjan kuvaukset alkaneet Tampereella
13.09.2026Rocktenori Jarkko Aholan joulukiertue kirkoissa lupaa tänä vuonna joulun odotuksen taikaa
13.09.2026Tapani Kansa suositumpi kuin koskaan - muistokonsertit jatkuvat yleisön toiveesta
12.09.2026Teatteri Telakan Carolus Rex on kiusallisen ajankohtainen näytelmä pidäkkeettömästä vallasta
12.09.2026Kovan viikon illan syksyn jaksot alkavat tänään Ylellä
12.09.2026Elämäni Biisin uusi tuotantokausi käynnistyy tänään
11.09.2026Mikko Alatalo Hasardihommia - Maalaispojan matkakertomus -konserttikiertueella
11.09.2026Tahkon kesäteatteri siirtyy Louhosareenalle - kesän 2027 näytelmässä mukana Esko Roine ja Sinikka Sokka
11.09.2026Benjamin herkistyy Vain elämää -jaksossa ja puhuu epävarmuuksistaan
10.09.2026Mr. Lordille Kunniapalkinto - Liekinheitin valittiin Vuoden biisiksi
10.09.2026Näyttelijän työ on yhä useammin epävarmaa, vaikka sitoutuminen ammattiin säilyy vahvana
10.09.2026Hetki ennen valoa - ELOKUVA-ARVOSTELU
09.09.2026Jännityskirjallisuus ja uutuusteokset korostuivat elokuun kirjamyynnissä
09.09.2026Antti Heikki Pesosen uuden elokuvan kuvaukset ovat alkaneet Vantaalla
09.09.2026Juha Itkonen kirjoittaa Yhdysvaltojen muutoksesta ja Trumpin kakkoskaudesta
09.09.2026Uutuuspodcast ujuttaa viikon keskeiset ulkomaanuutiset osaksi kutkuttavaa keskustelua
09.09.2026Tasavallan presidentin tervehdys 100-vuotiaalle Ylelle
09.09.2026Kari Hotakaisen satukirja pyöräyttää arkiset ajatukset kaikenkarvaisista elollisista päälaelleen
08.09.2026Tinakenkätyttö-musikaali saa kantaesityksensä - Kaija Koon tarina ja musiikki valtaavat Vaasan kaupunginteatterin
08.09.2026Alli Haapasalon elokuva Kerro kaikille palkittiin Ukrainassa
08.09.2026Markus Lehmusruusun Orava ehdolle Oscareihin
07.09.2026Presidentin kyyditys oli viime viikonlopun katsotuin elokuva
07.09.2026Pekka Halosen näyttely avautui Tanskassa
07.09.2026Helsingin juhlaviikoilla kantaesityksiä, huippuvierailuja maailmalta ja jäähyväiset tauolle jäävälle Huvilalle
06.09.2026Pirttijoki-yhtyeen uutuuskappale "Ihana vaara" on surullista salsaa
06.09.2026Asla Jon uusi single Baby Gay sai suuren suosion somessa jo ennen julkaisua
06.09.2026Riemastuttavia ensikirjoja perheen pienimmille
05.09.2026Kansalaisaloite ajaa saunomista ja avantouintia liikunta- ja kulttuurietujen piiriin
05.09.2026Tapio Viinikangas julkaisi kappaleen, jossa jossa sekoittuu barokki ja hänen oma sisäinen maailmansa
05.09.2026Ylen 100 juhlavuosi huipentuu Veikkaus Arenalla tänään järjestettävään Yle 100 areenalla -tapahtumaan
05.09.2026Maija Vilkkumaa julkaisi uuden singlen Esikoinen
05.09.2026Making Movies 30 vuotta - kansainvälisen elokuvatuotannon pioneeri katsoo jo seuraavaan vuosikymmeneen
04.09.2026Iki-ihana ja rakastettu Knalli ja sateenvarjo -kuunnelmasarja saa kolme upouutta jaksoa
04.09.2026Mikael Gabriel päättää kesän menevällä singlellä Illat
04.09.2026Ihmisen tekemälle syntyy tunniste - suunnittelijana palkittu Juuso Koponen
04.09.2026Jännitteet kiristyvät itärajan molemmin puolin Matti Röngän ajankohtaisessa dekkarissa
04.09.2026Kaksiosainen ohjelmasarja alkaa tänään Ruotsin kuningashuoneen korvaamattoman arvokkaista jalokivistä Yle Teemalla
03.09.2026Presidentin kyyditys - ELOKUVA-ARVOSTELU
03.09.2026Elokuvafestivaalin kärkiteemana sananvapaus ja lukutaito
03.09.202680 vuotta elämyksiä - Turun Kaupunginteatteri juhlii jalkautumalla
03.09.2026Yle Teemalla viisiosainen dokumenttisarja suomalaisen metallimusiikin aikakausista 1970-luvulta 2020-luvulle saakka
02.09.2026Vantaan kaupunginmuseo Tikkurilassa on nyt Vantaan historian museo
02.09.2026Oscar-palkittu ja viiden tähden elokuva Konklaavi tänään Yle Teemalla
02.09.2026Taidetestaajat-toiminta valtion budjettiin kaudelle 2027-2028
01.09.2026Tampereen Komediateatteri on vuoden 2026 Pirkanmaan palkinnon saaja
31.08.2026Tiedustelu-upseeri Toivo Salokorven jännittävä elämäntarina
31.08.2026Spider-Man: Brand New Day oli viime viikonlopun katsotuin elokuva
31.08.2026Mikkelin Musiikkijuhlat lipunmyyntiennätykseen toista vuotta peräkkäin
31.08.2026Kesän 2026 soitetuin biisi on Linda Lampeniuksen ja Pete Parkkosen Liekinheitin
30.08.2026Alisa Vainiosta tekeillä pitkä dokumenttielokuva
29.08.2026Muumimukimania-näyttely avautuu Muumimuseossa
29.08.2026Cristian Mungiu saapuu Rakkautta & Anarkiaa -festivaalille - Kultaisen palmun voittanut Vuono keräsi Ranskassa yli 140 000 katsojaa avausviikonloppunaan
28.08.2026Turisti lähtee neljä kaupunkia käsittävälle areenakiertueelle loppuvuodesta
28.08.2026Autofiktio - ELOKUVA-ARVOSTELU
28.08.2026The Dog Stars - ELOKUVA-ARVOSTELU
28.08.2026Konsulttitoimisto Ståhl & Kuustonen palaa tauolta
27.08.2026Inari Fernándezin puheenaiheromaani Vapaus saa jatkoa
27.08.2026Gramexin Musiikin arvo -videosarjan toinen artisti on Goldielocks
27.08.2026Ylellä nähtävä black metal -animaatiosarja Belzebubs kansainväliseen levitykseen
27.08.2026Suomen teatteriohjaajat ja dramaturgit STOD on apartheidista vapaa alue
27.08.2026Dokumenttielokuva "Reetta ja Remu - et sä tiedä kuka mä oon?" kertoo kahden sukupolven kohtaamisesta
26.08.2026Minna Canth -palkinto odottaa jälleen demokratian ja yhdenvertaisuuden puolestapuhujaa
26.08.2026Helsinki Seriös -kamarimusiikkisarjan konserttikausi käynnistyy Olli Mustosen Beethoven-resitaalilla
26.08.2026Painetun kirjan myynti hienoisessa laskussa - digissä selvää kasvua
26.08.2026Yle Areenan uusi draamasarja Kabul vie Afganistanin vallanvaihdon keskelle
25.08.2026Dolly Parton on kuollut
25.08.2026Petollisten uusi kausi alkaa Ruudussa ja Nelosella syyskuussa
25.08.2026Sylvi Kekkosen kautta käsitellään naisen ikääntymistä ja identiteetin säilyttämistä avioliitossa
25.08.2026Ylen Toive-elokuvana tänään Tulipunainen kyyhkynen
25.08.2026Simo Halisen romaani herää eloon MTV:n psykologisessa trillerissä Nainen joka katosi
25.08.2026Vankilakirjastot tukevat osallisuutta ja oppimista
24.08.2026Pohjoismaiden neuvoston elokuvapalkintoehdokkaat 2026
24.08.2026The Odyssey oli viime viikonlopun katsotuin elokuva
23.08.2026Kainuun Musiikkijuhlat keräsivät huikeat yli 10 000 kävijää
23.08.2026Amfetamiinikokki on Breaking Bad -henkinen True Crime -tarina, jossa hyvä lopulta voittaa
23.08.2026Loppuunmyyty Blockfest keräsi 70 000 kävijää Tampereelle
20.08.2026Mutiny - Lavastettu syylliseksi - ELOKUVA-ARVOSTELU
20.08.2026Pohjoismaille syntyy uusi yhteinen elokuva- ja TV-palkinto - THE FREYAS käynnistyy Helsingistä
19.08.2026Vuoden 2025 teatteriteoksi on valittu Jaalan Nuorisoseuran produktio Tammi, Taisto Tammi -musiikkinäytelmä
19.08.2026Sibeliuksen katumuspäivä 1943 ilmestyy 28. elokuuta
19.08.2026Maailman suosituin tubettaja MrBeast julkaisee syyskuussa trillerin yhteistyössä bestsellerkirjailija James Pattersonin kanssa

Näytä lisää »