Kainuun Musiikkijuhlat keräsivät huikeat yli 10 000 kävijää23.08.2026
Viikonloppuna 21.-23.8. Kajaanihallin ympäristöön kerääntyi tuhansia juhlijoita viettämään Kainuun Musiikkijuhlia. Festivaali keräsi yli 10 000 kävijää oheistapahtumineen. Suuresta kävijämäärästä huolimatta tapahtuma sujui ongelmitta. Kajaanin tapahtumaviikko käynnistyi jo torstaina 20.8., kun Kainuun Musiikkijuhlien alueella järjestettiin ensimmäistä kertaa ikärajaton Kainuun Jymyjuhlat. Uusi tapahtumakonsepti toteutettiin yhteistyössä Sotkamon Jymyn kanssa, ja lavalla nähtiin Costi, Mouhous ja Costee. Ohjelmaan kuuluivat myös Costeen ja Mouhouksen Meet & Greet -tilaisuudet, jotka keräsivät valtavan määrän nuoria kävijöitä.
Alkuviikon sateista huolimatta sää suosi tapahtumaa, perjantai sekä lauantai alueella juhlittiin aurinkoisessa säässä. Perjantaina 21.8. Musiikkijuhlat käynnistyivät Dingolla, joka keräsi suuren määrän yleisöä heti paikalle. Päälavalla nähtiin tämän jälkeen toinen toistaan mahtavampia esityksiä Petri Nygårdilta, Mikael Gabrielilta, Juha Tapiolta sekä illan kruunanneelta Portion Boysilta. Kajaanihallin sisälavalla kuultiin Minttua, Mascaraa sekä Dog Hustlers duoa. Ensimmäinen festivaalipäiväkin oli muutamaa kymmentä lippua vaille loppuunmyyty.
- “Haluan kehua kuinka ihania ihmisiä täällä Kainuussa ja varsinkin Kajaanissa on. Tänne on vuosi vuoden jälkeen aina vain mukavampi tulla ja nähdä kuinka Musiikkijuhlista on tullut koko Kainuun juhla. Mikään ei ole koskaan mahdotonta kun kyse on Kajaanista - iso kiitos koko tiimimme puolesta!”, kertoo festivaalijohtaja Niko Kymäläinen. - ”Tapahtumaan tehtiin uusia järjestelyjä ulkoalueelle sekä muutamia pieniä muutoksia sisäalueelle. Ulkoalueen liikennejärjestelyt otettiin hyvin vastaan, muutamia muutoksia liikennejärjestelyihin on jo suunnitteilla ensi vuodelle. Suuri kiitos kaupungille hyvästä yhteistyötä alueen kehittämisen kanssa.” kommentoi tapahtuman vastaava tuottaja Iida-Amalia Nikkilä. Onnistuneen viikonlopun jälkeen Kainuun Musiikkijuhlien katseet kääntyvät jo tulevaan. Kainuun Musiikkijuhlat järjestetään seuraavan kerran 20-21.8.2027.
|





