Spider-Man: Brand New Day oli viime viikonlopun katsotuin elokuva31.08.2026
Viime auantaina vietettiin neljättä kertaa suurta leffapäivää, jolloin elokuvateatterien liput sai puoleen hintaan lähes kaikissa Suomen elokuvateattereissa. Päivän kokonaiskatsojamäärä oli liki 60 000, mikä riitti vuoden parhaimman yksittäisen päivän katsojaluvun tittelin saavuttamiseen. Edellinen ennätys oli ystävänpäivältä 14.2., jolloin ensi-illassa olleen Humisevan harjun ensi-illan ja reilun viikon ohjelmistossa olleen Luottomies-elokuva: Lepoloman johdolla elokuvat keräsivät yli 52 000 katsojaa. Suuri leffapäivä on ollut aiemmin kaksi kertaa huhtikuussa (2023 ja 2025) ja kerran marraskuussa (2024). Ensimmäinen leffapäivä jäi reilut sata katsojaa 70 000 katsojasta, toisena vuonna luku oli reilusti yli 75 000 ja viime vuonna vajaat 67 000. Kaikki niistä olivat vuoden parhaimpia päivätuloksia. Hyvä yksittäinen päivä näkyi myös viikonloppulistalla elokuvien viikonloppukatsojalukujen nousuna viime viikonlopusta. Kärjessä jatkoivat tutut nimet.
Järjestys kuitenkin vaihtui jälleen: Spider-Man palasi listaykköseksi. The Odyssey oli toinen ja Ryhmä Hau kolmas. Edellisestä viikonlopusta huiman parannuksen tehnyt Kätyrit & Monsterit nousi neljänneksi. Samalla elokuva ylitti 150 000 katsojan rajan. Viikonloppuna tuli ensi-iltaan kuusi elokuvaa, joista yksi oli tosin uusintaensi-ilta.
Ensi-illoista parhaiten avasi Ridley Scottin The Dog Stars. Postapokalyptinen trilleri keräsi 4 877 katsojaa ja avasi viidentenä. Elokuva on jo 29. Ridley Scottin ohjaus Suomen elokuvateatterilevityksessä. Hänen suurin hittinsä on vuoden 2000 parhaan elokuvan Oscarinkin voittanut Gladiator, joka keräsi yli 200 000 katsojaa. Yhteensä Scottin elokuvat ovat keränneet yli 1,9 miljoonaa katsojaa.
Toinen pitkän linjan ohjaaja Pedro Almodóvar avasi uudella Autofiktio elokuvallaan sijalla 10. Elokuva on ohjaajan 22. Suomessa ensi-iltansa saanut pitkä elokuva. Lisäksi ohjaajan elokuvia on nähty arkistonäytöksissä ja kaksi lyhytelokuvaakin on ollut rajatussa levityksessä. Almodóvarin elokuvista Volver – Paluu (2006) on katsotuin 86 000 katsojalla. Yhteensä espanjalaisohjaajan elokuvat ovat keränneet lähes 750 000 katsojaa.
Muista ensi-illoista sijalla yhdeksän avasi 2 629 katsojaa kerännyt Will Gluckin One Night Only. Se on ohjaajan kuudes elokuva Suomen elokuvateattereissa. Elokuvista katsotuin on Anyone But You (2023) liki 84 000 katsojalla.
Vuoden 2006 Pixar-hitti Autot tuli uudelleen ensi-iltaan ja keräsi 2 068 katsojaa (yhteensä 234 418), mikä riitti 12. sijaan. Sarjan elokuvista suosituin Suomessa on ollut trilogian toinen osa yli 253 000 katsojasaaliilla.
Top 20 -listan ulkopuolella oli vielä kaksi ensi-iltaa: Lucile Hadzihalilovicin The Ice Tower keräsi 19 teatterissa 327 katsojaa. Elokuva on vahvaa kulttimainetta nauttivalta ohjaajalta vasta toinen Suomessa varsinaisen ensi-iltansa saanut elokuva. Edellinen levitykseen päässyt elokuva Innocence (2004, Suomen ensi-ilta 2005) keräsi 6 851 katsojaa (ei sisällä festivaalikatsojia).
Viikonlopun kotimainen ensi-ilta oli Karin Pennasen ohjaama esseemäinen dokumenttielokuva Päivien lumo. Se keräsi 16 teatterissa 247 katsojaa. Tallinnan Black Night Film Festivaaleilla jo viime vuoden marraskuussa ensiesityksensä saanut elokuva on nähty tänä vuonna Suomessa DocPointissa, Tampereen elokuvajuhlilla ja Espoo Cinéssa. Tämän vuoden festivaalien katsojaluvut eivät ole vielä Suomen elokuvasäätiön tiedossa. (Teksti © Suomen elokuvasäätiö) TOP 20 -listan viime viikonlopun elokuvista voit katsoa täältä
|










