Ylen Toive-elokuvana tänään Tulipunainen kyyhkynen25.08.2026
Tulipunainen kyyhkynen on Matti Kassilan elokuva vuodelta 1961. Elokuvan idea tuli ohjaaja Kassilan omasta unesta. Elokuvan on tuottanut Toivo Särkkä, ja tuotantoyhtiö on Suomen Filmiteollisuus. Kuva © Oy Suomen Filmiteollisuus (SF) Elokuvan päähenkilö on kirurgi Olavi Aitamaa, joka alkaa epäillä nuorta vaimoaan uskottomuudesta. Hän seuraa vaimoaan ja näkee tämän suutelemassa toista miestä. Olavi raivostuu, mutta pian punatukkainen kaunotar saa hänet pauloihinsa. Alkaa tapahtua kummia. Kuva © Oy Suomen Filmiteollisuus (SF) Pääoisssa nähdään Tauno Palo, Gunvor Sandkvist, Helen Elde, Matti Oravisto ja Risto Mäkelä. Kuva © Oy Suomen Filmiteollisuus (SF) Elokuva kuvattiin osin keskellä Helsingin ihmisvilinää. Pääosaa näyttelee Tauno Palo, jonka viimeiseksi elokuvaksi tämä jäi. Myös elokuvassa esiintyvä Suomen Filmiteollisuuden pitkäaikainen näyttelijä Anton Soini kuoli pian elokuvan ensi-illan jälkeen. Elokuvaa on luonnehdittu psykologiseksi trilleriksi. Vaikutteita siinä on nähty niin Alfred Hitchcockilta, Fritz Langilta kuin Michelangelo Antonionilta. 25.8.2026 klo 22:45 Yle Teema & Fem
|



