Amfetamiinikokki on Breaking Bad -henkinen True Crime -tarina, jossa hyvä lopulta voittaa23.08.2026
Tobias Landehag oli pitkään mukana kansainvälisessä huumekaupassa, kunnes kymmenen vuoden vankeustuomio pakotti täyskäännökseen. Nykyään entinen “amfetamiinikokki” toimii yrittäjänä, ilmastoaktivistina ja nuorten mentorina sekä puhuu avoimesti rikollisuudesta ja siitä irtautumisesta. Ruotsalaisen Tobias Landehagin nuoruutta piinasi ulkopuolisuuden tunne, Touretten oireyhtymä ja kasvava viha yhteiskuntaa kohtaan, ja lopulta hän päätyi rikolliselle tielle. Hän työskenteli vuoroin kiinteistövälittäjänä Marokossa, maahantuojana Tansaniassa ja ravintoloitsijana Ruotsissa, mutta taustalla hän pyöritti synkempiä bisneksiä. Landehag oli mukana kansainvälisessä huumekaupassa, salakuljetti kokaiinia Etelä-Amerikasta, valmisti hasista Afrikassa ja kasvatti marihuanaa Ruotsissa. Katsottuaan Breaking Bad -sarjaa hän päätti ryhtyä kokkaamaan amfetamiinia. Kun Landehag lopulta pidätettiin, hänet tuomittiin kahdeksassa maassa tehdyistä rikoksista. Kymmenen vuoden vankilatuomio merkitsi rikollisen elämän loppua. Hän ymmärsi, että kaiken oli muututtava. Nykyään hän pyörittää Breaking Good -projektia, jolla hän haluaa osoittaa, että muutos on mahdollinen ja se voi samalla tuottaa merkittävää yhteiskunnallista hyötyä. Landehag kutsuu itseään Ruotsin Walter Whiteksi, ja kirjan tarina onkin kuin Breaking Badista, mutta lopulta hyvä voittaa.
|




