Björk vierailee Oulussa marraskuun puolivälissä osana kulttuuripääkaupunk­ivuoden ohjelmaa

27.09.2026

Islantilainen laulaja-lauluntekijä Björk tuo Ouluun näyttelyn, jossa ääni, liikkuva kuva, musiikki, visuaalinen taide ja teknologia yhdistyvät. Näyttelyssä on kolme audiovisuaalista installaatiota.

Ancestress ja Sorrowful Soil ovat Björkin säveltämiä ja sovittamia teoksia, jotka syntyivät kunnianosoituksena hänen äidilleen. Kolmantena teoksena kuullaan Björk Orkestral Genelecin luomassa immersiivisessä kuunteluhuoneessa.

Björk

Kuva © Vidar Logi

Ancestress ja Sorrowful Soil olivat ensimmäisen kerran esillä viime kesän ajan Islannin kansallisgalleriassa Reykjavikissa.  Oulussa näyttely avataan 13. marraskuuta ja se on koettavissa vuoden loppuun saakka.

Björkin DJ-keikka järjestetään Tarkastamolla 15. marraskuuta. Keikalla kuullaan Björkin rakastamaa musiikkia eri genreistä, kulttuureista ja eri puolilta maailmaa. Keikan lipunmyynti alkaa 1. lokakuuta. 

Oulu2026:n tiloissa Pekurissa jatkaa Fotografiska Tallinnan suosittu Play-näyttely. Björkin Ancestress & Sorrowful Soil ja Play ovat koettavissa samalla pääsylipulla 13. marraskuuta alkaen. Näyttelyt ovat avoinna joka päivä. Lipunmyynti alkaa 19. lokakuuta.

Play-näyttelyssä on yli 200 vedostettua teosta ja videotaidetta 16 taiteilijalta. Esillä on teoksia valokuvataiteen huippunimiltä 1950-luvulta tähän päivään, taiteilijoiden urien eri vaiheista. Mukana ovat mm. joulukuussa menehtynyt kuvaajalegenda Martin Parr ja The Last Resort (1983–1985), Jouko Lehtola ja Nuoret sankarit (1996), Cristina de Middelin ja The Afronauts (2012) sekä Christopher Herwig ja Soviet Bus Stops (2002–2015). 

Näyttelyn muut taiteilijat ovat Susan Meiselas, Bruce Davidson, Roger Ballen, Nina Katchadourian, Sage Sohier, Trent Parke, Karolina Wojtas, Niccolò Rastrelli, Joosep Kivimäe, Mathias Väärsi, Pelle Cass ja Deanna Dikeman. Äänimaailman on suunnitellut muusikko Erki Pärnoja. 

Lumo Art & Tech -festivaalin koko ohjelma on julkaistu. Kansainvälinen taiteen ja teknologian festivaali järjestetään Oulussa 13.–22. marraskuuta 2026. Voit tutustua ohjelmaan ja tapahtumiin osoitteessa oulu2026.eu/lumoarttech. 

Oulu2026 - Oulun seurakunnat

12.10.2026Huippunäyttelijöiden tähdittämä Karavaanarit saa ensi-iltansa helmikuussa 2027
12.10.2026Kerro kaikille oli viime viikonlopun katsotuin elokuva
12.10.2026Uuden suomalaisen elokuvan viikko Yle Areenassa ja Yle Teemalla marraskuussa
12.10.2026Pirkko Saision uusi romaani Ilmestyskirja katsoo elämää kirkkaassa valossa sairauden edessä
12.10.2026Tuija Ernamo jättäytyi pois Kyllä isä osaa Espanjassa -elokuvasta
11.10.2026De obehöriga - TEATTERIARVOSTELU
11.10.2026Jenny ja Antti Wihurin rahasto jakaa ennätykselliset 17 miljoonaa euroa tieteelle, taiteelle ja yhteiskunnalliselle toiminnalle
11.10.2026Bingohuumaa ja flipperin lumoa -teos kuljettaa suomalaisia villinneisiin peli-ilmiöihin Afrikan tähdestä tv-tennikseen
11.10.2026Kaksi suomirockin ja metallin kärkiääntä yhdistävät voimansa - Timo Kotipelto ja Jarkko Ahola yhteiselle kiertueelle
11.10.2026Haloo Helsinki! juhlistaa 20-vuotista uraansa suurella juhlakiertueella, joka huipentuu konserttiin Tukholmassa
11.10.2026Blind Channel palaa puolentoista vuoden tauolta
10.10.2026Olavinlinnassa nähtävä immersiivinen esitys rikkoo perinteisen teatterin rajoja
10.10.2026Anja Snellmanille Aleksis Kiven palkinto
10.10.2026Juha Itkosen matkakirja Teidän Amerikkanne ilmestyy juuri ennen Yhdysvaltain tärkeitä välivaaleja
10.10.2026Tutankhamun-näyttely avautuu Malmin jäähallissa
10.10.2026Rakastetut Muumit valtakunnallisella Pyrstötähteä etsimässä -kiertueella
09.10.2026Helsinki-filmi julkaisi ensimmäistä kertaa itse elokuvamusiikkia - Kerro kaikillle -soundtrack on julkaistu
09.10.2026Yle käyttää rahansa tehokkaasti, osoittaa ulkopuolinen selvitys
09.10.2026MTV:n alkusyksyn ohjelmistossa useampi miljoonayleisön tavoittava ohjelma
09.10.2026U2 julkaisee ensimmäisen uuden albuminsa yhdeksään vuoteen
09.10.2026Vain elämää -ohjelmassa vietetään kauden ensimmäisen erikoisvieraan Nylon Beatin päivää
08.10.2026Kerro kaikille - ELOKUVA-ARVOSTELU
08.10.2026Pirjo i Sverige - ELOKUVA-ARVOSTELU
08.10.2026Syyskuun 2026 katsotuimmat elokuvat
08.10.2026Mestarisäveltäjä Kaj Chydeniuksen elämäkerta Kalliolle kukkulalle tuo esiin ihmisen ikonin takana
08.10.2026Henkilökuvadokumentti Billy Idolista Yle Teemalla
07.10.2026Mirellalta tulossa uusi albumi ja kolme konserttia sinfoniaorkesterin kanssa
07.10.2026VIIVI julkaisi odotetun toisen albuminsa Herkkisten liiga
07.10.2026Lukulomaa vietetään jälleen syyslomalla
07.10.2026Jäähyväiset Turun konserttitalolle
06.10.2026Maija Vilkkumaa julkaisi yhdeksännen sooloalbuminsa Karaoke-queen
06.10.2026Uuden näytelmän toimisto UNTO sai 240 000 euron avustuksen Jane ja Aatos Erkon säätiöltä
06.10.2026Bryan Adams Suomeen Roll With The Punches -maailmankiertueellaan
05.10.2026Jännityselokuva Verityn varjo oli viime viikonlopun katsotuin elokuva
05.10.2026Arkkitehtuurin Finlandia -palkinto Kuusijärven savusaunoille
05.10.2026Turun Kirjamessuilla vieraili kolmen päivän aikana lähes 14000 kävijää
05.10.2026Rod Stewart jäähyväiskiertueellaan Suomeen
05.10.2026Suomen taide- ja kulttuurialan asiantuntijavaikuttajat europarlamentaarikko Maria Guzeninan vieraana Brysselissä
05.10.2026Musiikkialan tekijöitä ja kuluneen vuoden onnistumisia Industry Awards -gaalassa Tampereella
04.10.2026MOT täyttää 30 vuotta ja juhlii tutkivaa journalismia
04.10.2026Nylon Beatin poppiunelma kävi toteen neljällä loppuunmyydyllä jäähallikonsertilla
04.10.2026Harmonikkalegenda Veikko Ahvenaisen 97-vuotiskonsertti Paimiossa 10. lokakuuta
04.10.2026Taiteen vertaisarviointi uudistuu - asiantuntijapankkiin nimettiin 324 jäsentä
04.10.2026Finlandia-palkinnot 2026 jaetaan 26. marraskuuta
03.10.2026Kasper Strömman pureutuu luovan suunnittelun ilmiöihin Radio Helsingin torstaissa
03.10.2026Uudistettu Suomen pelimuseo avautuu yleisölle Vapriikissa
03.10.202610 vuotta suomalaisen nykysirkuksen juhlaa Britanniassa - juhlavuosi huipentuu Yes Person -esityksiin Jacksons Lanella
02.10.2026Samuli Edelmann erityiselle joulukierueelle - mukana perhettä kolmesta sukupolvesta
02.10.2026Päärautatieasemalla avattiin Suomen Kuvalehden juhlanäyttely - kannet 110 vuoden ajalta näyttävät, miten Suomi on liikkunut ja muuttunut
02.10.2026Harvoin nähty yksityinen arvotaidekokoelma esille Villa Gyllenbergiin
02.10.2026Hanna Bergholmin palkittu ja kansainvälisesti menestynyt Yön lapsi voitti Pohjoismaiden parhaan elokuvan pääpalkinnon The Freyas -gaalassa
01.10.2026Komiat-yhtyeeltä uutta musiikkia ja ensimmäinen kurkistus ensi vuoden 10-vuotisjuhlaan
01.10.2026Miljoonasade 40 vuotta -juhlakiertue alkaa lokakuussa
01.10.2026Jo yli 300 000 vauvaa on saanut ikioman kirjakassin neuvolasta
01.10.2026Hajuvesi - TEATTERIARVOSTELU
30.09.2026La Grazia - ELOKUVA-ARVOSTELU
30.09.2026Kotijoukot - TEATTERIARVOSTELU
30.09.2026Sivuraide - TEATTERIARVOSTELU
30.09.2026Kauhurockin isä Alice Cooper oli vähällä tuhoutua luomansa hirviön mukana
30.09.2026Jukka ja Sirpa - Tarina ja tanssi -kirja julkaistaan lokakuussa
30.09.2026Tampere Filharmonia käynnistää uuden vuoden Beethovenin viidennellä
30.09.2026Yle muistaa Seela Sellaa erikois­lähetyksellä
29.09.2026Ylen Uuden Musiikin Kilpailu 2027:n liput saatavilla torstaina 1. lokakuuta
29.09.2026Suomalaisen popin supertähti Mirellasta julkaistaan kirja marraskuussa
29.09.2026Turun Kirjamessut alkavat perjantaina - mukana kirjavuoden 2026 puhutuimmat tekijät ja teokset
28.09.2026Tunnetun pelisarjan kahdeksas elokuva Resident Evil oli viime viikonlopun katsotuin elokuva
28.09.2026Amos Rexin teos maailmantähti Peter Gabrielin uuden singlen kansikuvassa
28.09.2026Kansallisteatteri muistaa Seela Sellaa rakkaudella ja kiitollisuudella
27.09.2026Mauri Kunnaksen rakastetut Koiramäki-tarinat nyt yksissä kansissa
27.09.2026Björk vierailee Oulussa marraskuun puolivälissä osana kulttuuripääkaupunk­ivuoden ohjelmaa
27.09.2026Odotetun paluun soolouralle tehnyt Vesala lähtee syksyllä konserttisalikiertueelle
26.09.2026Uutuuskirja manserockin legendaarisista sanoituksista ja neroista niiden takana
26.09.2026Nylon Beat päättää juhlavuotensa kahteen Tytöt haluaa -risteilyyn
26.09.2026Allas Liven kesä 2026 rikkoi kävijäennätyksiä - 23 loppuunmyytyä konserttia ja yli 105 000 kävijää
25.09.2026Ensimmäinen The Freyas palkitsi pohjoismaisen elokuva- ja TV-alan tekijöitä Helsingissä
25.09.2026Otavan Kirjapaino panostaa kotimaisen kirjatuotannon tulevaisuuteen
25.09.2026Kielletty Ruusu kertoo rakkauden kaikista sävyistä tänään julkaistavalla esikoisalbumillaan
24.09.2026UMO Helsinki Jazz Orchestra yhdistää voimansa Paula Vesalan kanssa ainutlaatuisessa Sanat-erikoiskonsertissa
24.09.2026Rakkautta ja virtahepoja - ELOKUVA-ARVOSTELU
23.09.2026Maija Kylkilahti Radion sinfoniaorkesterin intendentiksi
23.09.2026Javier Torresin kausi Kansallisbaletin taiteellisena johtajana päättyy heinäkuussa 2027
23.09.2026Museokesä rikkoi jälleen kävijäennätyksen - katso alueesi suosituimmat Museokortti-kohteet
23.09.2026Salatut elämät juhlii 5000. jaksoa - suomalaisten suosikkisarja tekee televisiohistoriaa
23.09.2026Mirella Mäkilän Se on moro! -kirjasarjan huumori yhdistää suomalaisia lukijoita
22.09.2026Sari Järvisen kirjoittama Kultaranta - Koko tarina -kirja ilmestyy lokakuussa
22.09.2026Kulttuuripankki avaa taiteen ja kulttuurin ammattilaisille uusia työmahdollisuuksia
22.09.2026Tunnetun pelisarjan kahdeksas elokuva Resident Evil oli viime viikonlopun katsotuin elokuva
21.09.2026Turun musiikkitalo Fuuga avautuu pian osaksi ainutlaatuista kulttuurikeskittymää
21.09.2026Happoradion juhlavuosi huipentuu uuteen albumiin ja kattavaan kiertueeseen
21.09.2026The Dog Stars -elokuvan ikäraja nousi
20.09.2026Ylen Toive-elokuvana tänään Aki Kaurismäen Kuolleet lehdet
20.09.2026Ilkka Remeksen uutuustrillerissä Suomi vastaa Venäjän häirintään lyömällä takaisin
20.09.2026Aamos Hongan trillerit ovat myyneet yhteensä jo yli 50 000 kappaletta
19.09.2026Lopetus - TEATTERIARVOSTELU
19.09.2026Viidakon villit naiset - TEATTERIARVOSTELU
19.09.2026Hanoi Rocksin ensimmäisestä albumista 45 vuotta - juhlakeikat marraskuussa Tavastialla
19.09.2026Pirjon rumempi Suomi alkaa Ylellä tänään
19.09.2026Artisti Lauri Haav suunnitteli Roosa nauhan äitinsä muistoksi
19.09.2026Suuret ikäluokat nousevat kapinaan Minna Lindgrenin terävässä satiirissa
18.09.2026Oopperalegendat José Carreras ja Plácido Domingo Suomeen

Näytä lisää »