Punk valtaa Hakasalmen huvilan - 50 vuotta säpinää Helsingin kaduilla14.10.2026
Punk rantautui Helsinkiin puoli vuosisataa sitten, ja omaehtoinen alakulttuuri elää vahvana yhä edelleen. Helsingin kaupunginmuseon ja Punkmuseon yhteinen näyttely tarkastelee helsinkiläisen punkin 50-vuotista historiaa 23. lokakuuta alkaen.
Päivi ja Heidi Lepakolla. Kuva © Jan Kaila, 1982 Punkmuseo Nahkarotsit ja irokeesit, pienlehdet ja omakustannejulkaisut, hikiset keikat ja tee-se-itse-asenne. PUNK! 50 vuotta säpinää Helsingin kaduilla -näyttely vie kävijät merkittäviin kohtaamispaikkoihin 70-luvun lopulta tähän päivään – Kill City -korttelista Lepakkoon ja Oskun Divarista Vuoritaloon.
Lyhyen aikaa Toisella linjalla toiminut Kill City oli yksi ensimmäisistä punkkareiden tukikohdista. Vaikka monet kaupunkia elävöittäneet punkpaikat löytyvät enää vanhoista valokuvista, vallataan niiden tilalle uusia koko ajan. Kill City tyhjeni elokuun lopussa 1979 – Lepakko oli vallattu viikkoa aiemmin. Kuva © Harri Ahola, 1979 Helsingin kaupunginmuseo Suomipunkin tarinaan voi uppoutua valokuvien, videohaastattelujen, levykansien, pienlehtien, keikkajulisteiden, vaatteiden ja soittimien sekä muun esineistön kautta. Esillä on muun muassa Pelle Miljoonan itse rakentama rumpujakkara ja Maukka Perusjätkän moottorisaha. Jukeboksissa soivat punk-klassikot, pittihuoneessa pogotaan ja treenikämpässä voi tarttua soittimiin. Nuoren Mökä-yhtyeen mukana seurataan, miten punk-musiikkia tehdään 2020-luvulla. Näyttely valottaa samalla punkin matkaa vastustetusta alakulttuurista osaksi suomalaista kulttuurihistoriaa.
Nuorisoa Lepakon eli Lepakkoluolan edustalla vuonna 1984. Kuva © Helsingin kaupunginmuseo / Merja Wesander Lontoossa ja New Yorkissa 1970-luvun puolivälissä syntynyt punk antoi äänen kapinalliselle nuorisolle. Suomen hallituksen ja nuorisojärjestöjen vastustuksesta huolimatta vastakulttuuri tempaisi mukaansa myös elitistiseen rock-musiikkiin kyllästyneet helsinkiläiset. Puoli vuosisataa myöhemmin punk elää edelleen taiteessa, muodissa ja aktivismissa.
Kaiden nahkarotsi. Kuva © J-P Inkinen, 1986 Punkmuseo Näyttelyn ovat kuratoineet Punkmuseon Teijo Hintikka, Timo ”Kipi” Kiippa ja Vilja Joensuu. Toteutuksessa on ollut apuna runsaasti Punkmuseon jäsenistöä. - "Näyttely on rakkaudenosoitus 50-vuotiaalle alakulttuurille. Punkista ei ole tullut salonkikelpoista, mutta salongit kelpaavat kyllä punkille", Joensuu kertoo. - "Stadipunk herättää monia muistoja, ajatuksia ja tunteita. Tervetuloa kaikille kiinnostuneille punkveteraaneista levynkeräilijöihin ja nuorista ikäihmisiin", Hintikka lisää.
Sid & Nancy (1986) Gary Oldman, ohj. Alex Cox. Kuva © Samuel Goldwyn Films Hakasalmen huvilassa syvennytään näyttelyn teemoihin keskustelutilaisuuksissa, jotka johdattelevat Kino Reginan Punk 50 vuotta -sarjan dokumenttielokuviin. Syksyn ohjelmassa nähdään muun muassa muusikko Kathleen Hannasta kertova The Punk Singer (2013) sekä punkin ja rasisminvastaisen aktivismin yhteyksiä käsittelevä White Riot (2019).
Näyttelyn on tuottanut Helsingin kaupunginmuseon tutkija Tuomas Nolvi. Näyttelysuunnittelusta vastaa Kristian Palmu ja graafisesta ilmeestä Jari Mikkola. PUNK! 50 vuotta säpinää Helsingin kaduilla
Avoinna: ti 11–19, ke–su 11–17 Hakasalmen huvilan ilmaispäivä joka kuukauden viimeinen perjantai klo 11–17
|










