Hitusen hämyä -festivaalilla Hämeenlinnassa elokuva ja teatteri lyövät kättä16.10.2026
Elävien kuvien lumovoima kutsuu 1800-luvulta olevaan eleganttiin ja viihtyisään miljööseen, kun elokuvayhteisö Kino Tavast järjestää Hämeenlinnan Palokunnantalolla (Palokunnankatu 18) Hitusen hämyä -elokuvafestivaalin jo 10. kertaa. Teemaa "Teatterin lumoissa" ovat innoittaneet sekä Hämeenlinnan 1880-luvulle ulottuvat perinteet teatterikaupunkina että näytelmien ja pitkien elokuvien välinen tiivis yhteys mykän kauden alkuhämäristä lähtien. Festivaalin ideana on kääntää esiin taiteenlajien kiehtovia rajapintoja. Mitä tapahtuu, kun näyttämöllä kuolemattomuuden saavuttanut mestariteos sovitetaan elokuvan kielelle? Mitä oikeastaan ovat ”teatterimaisuus” ja ”elokuvallisuus”? Isolta valkokankaalta nähdään seitsemän näytelmäfilmatisointien
Näytösaikataulu löytyy Ohjelma-sivulta ja elokuvien taustoittavat kritiikit Hitusen hämyä -blogista. Liput (11 €, opiskelijat 7 €, kinokonsertti 15 €) Kino Tavastin verkkokaupasta tai ovelta puoli tuntia ennen kutakin näytöstä. Paikalle pääsee kätevästi bussilla, sillä Hämeenlinnan linja-autoasema on Palokunnantaloa vastapäätä. Autoille löytyy parkkipaikkoja linja-autoaseman ympäriltä ja Kauppakeskus Goodmanin parkkihalli on alle kilometrin etäisyydellä (auki pe klo 21 asti, la klo 19 asti ja su klo 11–19, maksuton 3 tuntia). Rautatieasemalta matkaa Palokunnantalolle on reilu kilometri.
|








